Lomamatkan muisto: Salakuljetettu kahvi on aivan parasta
Kahvin roudaaminen autolla länsinaapurista ei välttämättä kannata, mutta siitä jää hyvä maku suuhun pitkäksi aikaa.
Kahvin kohonnut hinta Suomessa sai kirjoittajan innostumaan loma- ja hankintamatkan yhdistämisestä Ruotsiin. Kuva: Harri Kallio-KurssiKahvinystävät ovat kokeneet kovia viimeisen vuoden aikana. Peruskahvin hinta on noussut jopa parilla eurolla. Hinnat ovat pysyneet yhä korkealla, vaikka raakakahvin hinta maailmalla on jo tullut uudelleen alas huipulta.
Eurostatin mukaan vuoden 2022 elokuussa kahvin hinta oli EU:ssa keskimäärin 16,9 prosenttia korkeampi kuin elokuussa 2021. Suomi erottui tilastossa, sillä saman Eurostatin mukaan kahvin hinta kipusi Suomessa yli 40 prosenttia korkeammalle kuin vuotta aiemmin.
Niinpä kesällä 2022 tulimme miettineeksi automatkaa halvan kahvin perään länsinaapuriin. Vilkaisu sikäläisten halpamarkettien hintoihin ja meille edulliseen kruunun kurssiin olivat kertoneet matkan olevan mielekäs.
Ympäristöystävällisen kaasulaivamatkan jälkeen ajoimme Uumajaan rantareittiä ylös Haaparantaan täyttämään Saabimme tavaratilaa edullisilla Löfberg-paketeilla.
Ajomatka Suomen Tornioon läpi vartioimattoman tullipysäkin muistutti ajalta ennen EU:ta. Tuntui aivan kuin olisi ollut suurikin salakuljettaja, kun ylitimme tuolla aikoinaan salakuljettajien suosiman kahden kaupungin rajasillan.
Voitte vain arvata, kuinka hyvältä tuo kahvi on maistunut joka kerta viime talven aikana.
Auton perätilassa lepäsi kunnon satsi omaan käyttöön salaa kuljetettua kahvia, joka maksoi yli euron vähemmän kuin vastaava tuote koti-Suomessa.
Voitte vain arvata, kuinka hyvältä tuo kahvi on maistunut joka kerta viime talven aikana.
Muuten, jos kahvi tuntuu maistuvan puulta, makuaisti ei välttämättä valehtele. Opin vasta viime syksynä, että paperisesta kahvinsuodattimesta kannattaa huuhdella paperin maku pois kuumalla vedelle ennen jauhojen lataamista. Toimii!
Samalla kävimme – uskokaa tai älkää – Alkoa jopa kolmanneksen edullisemmilla viiniostoksilla valtiollisessa Systembolagetissa. Syy hinnaneroon perustuu juoman ylikireään verotukseen meillä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






