Vappu Pimiä panostaa lähiruokaan: "Jos ihmiset söisivät enemmän yhdessä, olisi vähemmän avioeroja"

"Ihmiset tarkkailevat liikaa itseään ja syömistään", pohtii Vappu Pimiä loma-asunnollaan Salossa. Kuva: Kari Salonen

Ruoka on kiinnostanut toimittaja Vappu Pimiää, 39, aina.

"Varhaisimpia muistojani on, kun isomummini Adan kanssa Kruununhaassa leivoimme pullaa. Isäni on ensimmäiseltä ammatiltaan keittiömestari, ja hänen ansiostaan olen oppinut käymään ravintoloissa ja nauttimaan hyvästä ruoasta jo hyvin varhain."

Pimiä kuvailee, kuinka perheen kesken on aina vietetty aikaa ruokaa tehden ja ruuan äärellä aikaa viettäen.

"Meillä syötiin juustoja iltapalaksi 80-luvulla. Isä raahasi matkoiltaan oliiviöljyjä käsimatkatavarana Suomeen. Hän opetti, että ruuan kanssa kuuluu fiilistellä."

Pimiä keräilee reseptejä. Hän on leikannut ja liimannut lehdistä löytämiään reseptejä reseptivihkoonsa jo 90-luvun alusta alkaen.

"Sain ekan keittokirjani joululahjaksi vuonna 1986. Se oli Mysi Lahtisen Jäniksen jälkiruokakirja."

Ruokalehtiä ja -kirjoja on hyvän ruuan ystävän kotona joka puolella. Ruuasta riittää myös puhetta.

Vappu Pimiä kertoo olevansa itse sekasyöjä.

"En olisi valmis luopumaan siitä. Syön kasviksia mutta myös lihaa ja kalaa."

Pimiä puhuu kotimaisuuden ja lähiruuan puolesta. Hän kertoo olevansa myös valmis maksamaan siitä, että voi hakea lihan tutulta tuottajalta.

"Haen suoraan tiloilta karitsaa, ankkaa ja herefordia."

Ruoka on parhaimmillaan hyvin yksinkertainen asia.

"Tästä syömisestä on tehty niin helvetin vaikeeta. Ihmiset tarkkailevat liikaa itseään ja syömistään."

"En ymmärrä, että tänne raahataan kaiken maailman gojimarjoja. Menisivät metsään ja keräisivät mustikoita! Jos ihmiset söisivät enemmän yhdessä, olisi vähemmän avioeroja."

Kaikenlainen ehdottomuus on asiaa pohtineen toimittajan mielestä vaarallista.

"En tajua, että tehdään neljää erilaista ruokaa, kun yksi ei syö sitä ja toinen ei tätä. Meillä syödään tavallista ja terveellistä ruokaa. Myös tavallista sokeria, mutta kohtuudella."

Pimiä on paitsi kiireinen työelämässä myös kahden pienen lapsen äiti. Arki on hektistä ja kalenteri täynnä.

"Minä olen natsimutsi. Meillä syödään päivällinen yhdessä. Ei lehtiä, ei kännyköitä, ei telkkaria, ei pädejä. Kaikki kiinni ja ollaan yhdessä ruokapöydässä. Puhutaan yhdessä ja kuunnellaan toisiamme."

Arkiruoka syntyy nopeasti ja siihen on hyvä syy:

"Jos kolme huutaa ruokaa kuin räkättirastaan pojat pesässään, ruoanlaiton kanssa ei paljoa hifistellä ehdi. Vartti saa mennä maksimissaan."

Kotona syödään tavallista ruokaa. Lapsia ei opeteta syömään etanoita, mutta viedään kyllä ravintoloihin.

"Välillä usko horjuu omaan äitiyteen, mutta viime pääsiäisenä istuttiin 2,5 tuntia Kämpissä syömässä ja meidän lapset eivät huutaneet kertaakaan."

Pimiä vastustaa lasten opettamista hampurilaisravintolakulttuuriin.

"Leikkipaikka on ravintolassa ihan jees, mutta haluan käydä lasten kanssa niissäkin ravintoloissa, joissa sitä ei ole. Jos ravintolassa ei ole lasten listaa, sieltä saa varmasti puolikkaan annoksen lapselle. Ei se ole sen vaikeampaa."

Perheessä on keskusteltu ajankäytöstä ja yhteisen ajan tarpeesta. Lasten kanssa vietetyn ajan lisäksi tarvitaan myös aikuisten kahdenkeskistä aikaa.

"Olemme sopineet, että käymme kerran vuodessa miehen kanssa kahdestaan ulkomaanmatkalla. Alun perin sovimme, että sen ulkomaanmatkan lisäksi vietämme parisuhdeviikonloput hääpäivänä ja ystävänpäivänä. Mutta siitä on nyt jäljellä se matka. Siitä pidetään kiinni."

Pimiä pitää tärkeänä, että yhteistä aikaa järjestyy.

"Aika kuluu huomaamatta. Jos saan yhden neuvon antaa pikkulasten vanhemmille, niin puhukaa muustakin kuin lasten asioista! Aika menee helposti siihen, että jaetaan kotitöitä ja etsitään kuriksia. Kaikki tekeminen arkistuu, muuttuu harmaaksi."

"Kun kahdestaan irtaantuu arjesta, niin muistaa taas, että yhdessä on hyvä olla. Tajuaa, että on tärkeä hymyillä myös puolisolle. Ohimennen koskettaa."

Pimiä viettää paljon aikaa Salossa sijaitsevalla loma-asunnollaan, jota voi kutsua hyvin perheen kakkoskodiksi. Siellä on kuvattu myös Pimiän oma ruokaohjelma.

"Se on meidän ikioma. Tai siis pankin. Mutta meidän, Teemun ja minun."

Molempien perheillä on omat loma-asuntonsa, joille kutsu on ollut aina voimassa.

"Kummankin perheet ovat ihania. Mutta minä halusin, että meillä on oma. Haluan päättää, koska minä menen mökille ja keitä sinne kutsutaan. Ei tarvitse miettiä, voidaanko mennä ja onko kamat levällään."

Kun oma mökki alkoi houkuttaa, Pimiä kiersi puolisonsa kanssa katsastamassa kymmeniä mökkejä.

"Teemu sanoi kriteereiksi, että alle puolitoista tuntia Helsingistä, juokseva vesi ja talviasuttava. Minä ajattelin, että hyvät kriteerit."

Kuume nousi vauhdilla.

"Kun käyt katsomassa useamman, sulla vaan kuume nousee. Vaihtoehtojen miettiminen saa paljon tunteita liikkeelle. Sitä alkaa rakentaa mielikuvituksessaan leikkejä, että mitä tekisi tuolla mökillä ja miten laittaisi asiat tällä mökillä."

Kun oikea sitten löytyi, sen tiesi heti.

"Halu omaan rauhaan luonnon keskelle on rakennettu suomalaiseen sieluun. Mökille vetäydymme pois kaupungin kiireestä ja voimme olla vain me. Minusta tuntuu, että mökillä saan hengittää rauhassa. Vietämme kaikki joulutkin siellä."

Mökki sopii Vappu Pimiän mielestä juuri lapsiperheen lomanviettopaikaksi. Arkea helpottaa se, että hanasta tulee vesi ja mökki on ympärivuotisesti käytettävä.

"Olen itse käynyt lapsena matkoilla, kerännyt marjoja ja sieniä, viettänyt aikaa luonnon keskellä. Haluan, että minun lapseni tietävät, ettei kana ole vain rintafile ja että he osaavat kävellä metsässä."