Kansanmusiikki sähköistyy Keinuvassa talossa – erikoisjakso pureutuu trendi-ilmiöön
Mika Kauhanen on tehnyt Keinuva talo -kansanmusiikkiohjelmaa Ylelle vuodesta 2015.
Mika Kauhasen mielestä suomalainen kansanmusiikki voi hyvin. ”Vahvat paikallisperinteet ja hyvä koulutusjärjestelmä ovat tärkeitä tekijöitä.” Kuva: YleEurooppalaista ja pohjoisamerikkalaista kansan- ja maailmanmusiikkia helposti lähestyttävällä otteella. Näin voisi tiivistää Keinuva talo -ohjelman idean.
Pitkän linjan musiikkitoimittaja, etnomusikologi Mika Kauhasen Keinuva talo on kuulunut Ylen taajuuksilta vuodesta 2015.
”Tavoitteena on saada mukaan ihmisiä, jotka eivät tienneet pitävänsä kansanmusiikista. Se rajaa spiikeissä, kuinka syvälle menen vaikkapa jonkin sävelasteikon musiikkitieteellisiin yksityiskohtiin. En tee akateemista luentoa, vaan haluan keskittyä kokemukseen. Näyttää, että tällaista on, oletkos kuullut ja mitäs tykkäsit”, Kauhanen kertoo.
Jokaisen ohjelmassa esitetyn kappaleen tiedot julkaistaan Areenassa, mikä helpottaa kuuntelijan polkua uuden musiikin äärelle. Tulevistakin jaksoista on tarjolla tietoa etukäteen.
Kotimainen kansanmusiikki oli välillä rajattu ohjelman ulkopuolelle, mutta tällä hetkellä se kuuluu valikoimaan.
Maanantaina 21. lokakuuta ilmestyvä Keinuva talo koettelee jossain määrin ohjelman rajoja, kun jakson nimi on Tunnelma sähköistyi kansanmusiikissa.
”Idea on esitellä trendiä, miten kansanmusiikkiin on yhdistetty elektronista musiikkia, mikä on voimistuva ilmiö. Se on erikoisteema, ei kaikkein tyypillisin jakso.”
Sen jälkeen puolestaan on luvassa suomalaisen kansanmusiikin itä–länsi -eroja esittelevä jakso.
Nykykansanmusiikissa on paljon kansainvälisiä yhtyeitä, joissa eri maiden soittimet ja perinteet sekoittuvat sulavasti. Oikeastaan siinä ei ole mitään uutta. Ennen ei vain ole pystytty liikkumaan niin kauas omista ympyröistä.
”Tavoitteena on saada mukaan ihmisiä, jotka eivät tienneet pitävänsä kansanmusiikista.”
Kauhanen pitää linjanvetoa kansan- ja maailmanmusiikin välillä mahdottomana ja tarpeettomana.
”Kansat ovat Euroopassa vaeltaneet aina maasta toiseen. Ei ole puhdasta kansanmusiikkia, mihin jokin muu kansa ei olisi koskenut.”
Kauhanen kuuluu maailmanmusiikin listaa julkaisevan Transglobal World Music Chartin raatiin. Sitä kautta hän pääsee kuuntelemaan lähes rajatonta määrää jatkuvasti ilmestyviä uusia levyjä.
Keinuvan talon jaksot rakentuvat jonkin teeman ympärille. Aiheena voi olla jokin tietty maa tai kansa, metsät ja puut tai valikoima maailmanlistan uusinta musiikkia. Kauhasella saattaa olla samaan aikaan viisikin jaksoa työn alla.
Silloin tällöin Kauhanen haastattelee ohjelmaansa muusikoita, kuten viimeksi kansanmuusikko Maria Kalaniemeä 60-vuotisjuhlan kunniaksi tai irlantilaista kansanmusiikkia esittävää Maija Koskenalustaa Irlanti-jakson yhteydessä.
Kauhasen mielestä suomalainen kansanmusiikki elää ja voi hyvin. Menestystä kuvaa esimerkiksi se, että maailmanmusiikkilistojen sijoitusten perusteella suomalainen etno on Euroopan toiseksi suosituinta heti espanjalaisen jälkeen.
Entä toimittajan oma lempimusiikki, mitä se on?
”Ohjelmaa kun tekee, sitä haluaa palvella kuuntelijoita monipuolisesti. Ettei valitse vain sitä, mitä on itselle mieluisinta, vaan luo kokonaiskuvaa siitä, mitä etnossa tapahtuu”, Kauhanen korostaa.
”Espanja on minulle erityisen tärkeä maa”, hän paljastaa kuitenkin. ”Olen opiskellut myös espanjan kieltä ja matkustellut siellä.”
”Ja musiikki, jossa on rytmiä, poljentoa ja svengiä, on minulle läheistä. Kuten monella kaustislaisella yhtyeellä on.”
Yle Radio 1 maanantaina klo 17.35, lauantaina klo 22.30 ja Yle AreenaArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





