Kaustinen soi talvellakin – korona siirtää kamarimusiikkia suoratoistoon, lisäksi Yle lähettää osan konserteista
Perinteikäs klassisen musiikin talvitapahtuma olisi alkuperäisessä laajuudessaan järjestetty 22.–30.1.2021. Nyt konserteista toteutuu vain osa.
Viulutaiteilija, Sibelius-Akatemian viulumusiikin professori Kaija Saarikettu on Kaustisen kamarimusiikkiviikon nykyinen taiteellinen johtaja. Kuva: Jussi TuuriKaustisen kamarimusiikkiviikko siirtyy suoratoistoon. Koronapandemian vuoksi yleisötapahtumista luovutaan tällä kertaa kokonaan. Asiasta päätti kamarimusiikkiyhdistyksen hallitus.
Kymmenen hengen yleisömäärärajoitus on koronapandemian vuoksi voimassa 17.1. asti. Tieto seuraavista rajoituksista saadaan liian myöhään, yhdistyksen päättäjät totesivat.
Radioinnin ja striimauksen ansiosta osa konserteista pystytään kuitenkin välittämään kuulijoille.
Halusimme tässäkin tilanteessa toteuttaa esimerkiksi kantaesitykset, kertoo Kaustisen kamarimusiikkiyhdistyksen puheenjohtaja Lauri Oino.
Yle Radio 1 radioi Kaustinen-salista suorana konsertit ”Kontrasteja” torstaina 28.1. sekä ”Vaelluksia" ja "Hiljaisuuden lauluja” perjantaina 29.1.
Kontrasteja-konsertissa Juho Pohjonen, Lauri Sallinen ja Kaija Saarikettu tulkitsevat muun muassa Juha T. Koskisen sävellyksen ”Heart of Light”. Kyseessä on teoksen kantaesitys.
Perjantaina 29.1. Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin konsertin johtaa Tomas Djupsjöbacka. Solisteina ovat viulisti Annemarie Åström, trumpetisti Jukka-Pekka Peltoniemi ja Akkapelimannit.
Saman illan toisessa konsertissa kuullaan Kimmo Hakolan ”Songs of silence for piano and optional instruments” -sävellyksen kantaesitys. Säveltäjän lisäksi teoksen tulkitsevat Kaija Saarikettu, Lauri Sallinen ja Janne Virkkala.
Kaustisen kamarimusiikkiviikko järjestetään 43. kerran.
Tapahtuma syntyi säveltäjä Pehr Henrik Nordgrenin (1944–2008) aloitteesta. Kaustisella pitkään asunut Nordgren halusi tarjota paikkakuntalaisille mahdollisuuden kuulla klassista musiikkia ja saada taide-elämyksiä keskellä kylmintä talveakin.
Nordgren oli tapahtuman taiteellinen johtaja kahteen otteeseen, ensin 1979–1990 ja toisen kerran vuosina 1996–2003.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

