Pekka huristelee moottoroidulla potkukelkalla eläkepäivien ratoksi – katso ajonäyte videolta
Ilmajokelainen Pekka Mansikkamäki omistaa moottoroidun potkukelkan. Hän nauttii sen tarjoamasta kyydistä mökillään Kiikerinkylän perukoilla.
Pekka Mansikkamäki sai kelkan kaksi vuotta sitten. Sen rakensi hänen ystävä Hannu Koski. Kyljessä oleva numero kertoo, että kyseessä on kolmas kappale. Kuva: Jouni HirnEslan runkoon kytketty 6,5 -hevosvoimainen moottori kiidättää kelkkaa niin, että lumi pöllyää. Kiinalaisesta moottorista irtoaa tehoja enemmän kuin tarpeeksi.
"En ole edes kokeillut ajaa huippunopeutta. Kaasukahvaan on asennettu rajoitin, koska nopeus nousee riittävän suureksi melkein tyhjäkäynnillä", Pekka Mansikkamäki toteaa ajon tauottua.
Moottoroidun potkukelkan ajo-ominaisuudet ovat rajalliset. Se aliohjautuu mutkissa ja kovassa vauhdissa kääntämiseen tarvitaan paljon voimaa. Ajaminen on mukavinta suoralla tiellä tai jäällä.
Kelkassa on ketjuveto ja lumiketjut. Jarruna on jalalla polkaistava jääpiikki.
Yleisen liikenteen seassa ei kelkalla saa ajaa. Pekka päristeleekin vain pienillä yksityisteillä metsän keskellä sijaitsevan mökkinsä lähettyvillä.
Muissa liikkujissa moottoroitu potkukelkka herättää iloista hämmästelyä.
Pekka toteaakin, että kelkan tehtävänä on tuoda iloa ja positiivista hulluutta elämään.
"Usein ihmetellään, mikä se tämmöinen peli, joka näyttää potkukelkalta ja pärisee. Kerran metsäautotiellä eräs vastaantulija tokaisi, että tuo on laiton. Ajattelin, että entäs sitten", Mansikkamäki naurahtaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
