Suuri saa edullista, pieni puskee persoonalla
Vastanneista huoltamoista SEO, Neste Oil ja St1 eivät ohjanneet huoltamoravintoloiden tarjontaa keskitetysti.
Päätökset hankinnoista jäävätkin yksityisyrittäjille.
Huoltamoketjujen yhteydessä toimivat yrittäjät voivat hyödyntää paikallisia toimijoita.
Toisaalta neuvotteluvaraa sisäänostohinnoissa on suuria ketjuja vähemmän.
Kotimaisella huoltamoketju SEO:lla on 99 ravitsemusliikettä, joista 52:sta saa ruokaa.
”Tavoite on se, että paikalliset yrittäjät menestyvät hyvin ja pystyvät hyödyntämään paikallisia hankintakanavia”, kertoo SEO:n toimitusjohtaja Hannu Laitinen.
”Kaikki SEO-yrittäjät ovat paikallisia ja käyttävät siitä syystä todennäköisesti enemmän kotimaisia ja paikallisia tuotteita kuin keskusjohdetut organisaatiot.”
Kosken ja Palikkalan SEO:n huoltoasemilla toimiva yrittäjä Aila Lepistö ei suoraan osaa kertoa myymänsä ruuan alkuperää.
”Tiedän vain, että ne tulevat tukusta.”
Tarkastelun jälkeen selviää, että lihasta valtaosa on Suomesta. Myös maito ja juusto ovat kotimaista alkuperää.
Myös Jyväskylän Tourulassa toimivan Motorest-ravintolan kauppias Satu Kukkonen myy ravintoloissaan vain suomalaista lihaa.
Kala on – kuten tavallista – norjalaista lohta. Sen tosin toimittaa paikallinen savustamo.
Kemi–Tornion-tien varrella olevan SEO:n yhteydessä sijaitsevassa Savotan Sannissa ruoka tarjoillaan näyttävässä hirsirakennuksessa.
”Atrialta tulee suurin osa lihasta, kala tulee Keskon kautta. Yritykset sitten hankkivat ne, mistä hankkivat”, yrittäjä Jukka Viitanen kertoo.
Mukana on myös paikallista väriä. Kemin Tuoretuote toimittaa ravintolaan kesäaikaan salaatit, tomaatit, perunat ja kurkut.
Pienten yritysten on kuitenkin mietittävä hankintoja oma leipä edellä. ”Hintahan se määrää joka paikassa”, Viitanen toteaa.
Isommilla yrityksillä suuret erät painavat hintaa alas.
St1-huoltoaseman yhteydessä Levillä toimiva Poron bensis on osa Hullu Poro -osakeyhtiötä.
”Mukana on monta ravintolaa. Saamme edullisesti, kun tilaamme paljon tavaraa”, kertoo Poron bensiksen työntekijä Niko Merikko.
Poronliha tulee Kota-Porolta ja kasvistuotteet Lapin Krassilta.
”Meillä on Suomen parhaita kokkeja päättämässä raaka-ainevalinnoista, joten kotimaisuus ja maku ratkaisevat ”, Merikko sanoo.
Tuulikki Viilo
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
