Viljelijöille luvataan lisätuloja hiilensidonnasta – tanskalaisomisteiset Hankkija ja Agreena tuovat vihreää siirtymää suomalaistiloille
Viljelijä voi saada hiilisertifikaatteja sekä viljelytoimenpiteillä vältetyistä päästöistä että maaperään sidotusta hiilestä.
Hiiltä voidaan sitoa maaperään. ”Uskomme uudistavan viljelyn ja hiilisertifikaattien luovan aitoa lisäarvoa maatiloille”, sanoo Hankkijan vilja- ja raaka-ainehankinnan johtaja Tarmo Kajander. Kuva: Kimmo HaimiHankkija ja Agreena ovat sopineet yhteistyöstä ilmastoystävällisten maatalouskäytäntöjen edistämiseksi Suomessa.
Agreena on tanskalaisomisteinen yhtiö, joka tuottaa viljelytoimenpiteiden perusteella hiilisertifikaatteja 14 Euroopan maassa. Hankkija kuuluu tanskalaiseen Danish Agro -ryhmään.
Agreena on kehittänyt maaperähiilen sertifiointiohjelman, joka mahdollistaa datan keruun, verifioinnin ja hiilisertifikaattien muodostumisen, Hankkija kertoo tiedotteessaan.
Kun viljelijä toimii AgreenaCarbon-ohjelman mukaisesti, yhtiö myöntää hänelle hiilisertifikaatteja sekä viljelytoimenpiteillä vältetyistä päästöistä että maaperään sidotusta hiilestä.
Hankkijan päätökseen lähteä yhteistyöhön Agreenan kanssa vaikutti se, että viljelijälle jää täysi omistusoikeus toiminnallaan ansaittuihin maaperähiilisertifikaatteihin.
Viljelijä päättää, myykö hän sertifikaattinsa, pitääkö hän ne itse omien päästöjensä kompensoimiseksi vai siirtääkö hän sertifikaatit Agreenan myytäviksi.
Hankkijan ja Agreenan yhteistyöllä ohjelmaa kehitetään soveltuvammaksi kaiken kokoisille maatiloille, kun tähän asti painopiste on ollut suuremmissa tiloissa, tiedotteessa sanotaan.
Kehitystyön tuloksena kaiken kokoisilla maatiloilla on mahdollisuus tuottaa toiminnallaan hiilisertifikaatteja, minkä odotetaan motivoivan ja mahdollistavan tilojen vihreää siirtymää. Hankkijan kanssa yhteistyössä kehitetyt toimintatavat on tarkoitus myöhemmin ottaa käyttöön myös muissa maissa.
”Olemme sitoutuneet edistämään suomalaisen maatalouden kestävää kehitystä. Hiilisertifikaateista saatavalla tulolla on mahdollista rahoittaa vihreää siirtymää tiloilla, jotka ovat sitoutuneita uudistavaan viljelyyn ja hiilen sidontaan”, sanoo Hankkijan vilja- ja raaka-ainehankinnan johtaja Tarmo Kajander.
”Agreenan viljelijälähtöinen toimintatapa sekä alaa mullistava uusi teknologia, esimerkiksi satelliittidatan hyödyntäminen tiloilla tehtyjen toimien todentamisessa, luovat erittäin kustannustehokkaan toimintamallin. Uskomme uudistavan viljelyn ja hiilisertifikaattien luovan aitoa lisäarvoa maatiloille”, Kajander sanoo.
”Hankkija ja Agreena mahdollistavat yhdessä muutoksen, joka tuo innovatiivisia ilmastoratkaisuja markkinoille ja luo lisäarvoa maatiloille. Tilat voivat investoida ilmastotyöhön ja lisätä tulevaisuuden kannattavuutta. Energian ja työvoiman tarve vähenee, maan kasvukunto, vesitalous ja ravinnepitoisuudet parantuvat sekä luonnon monimuotoisuus lisääntyy”, sanoo Agreenan perustajajäsen ja johtaja Ida Boesen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






