Kansallisen tuen ratkaisu ensi vuodelle valmis – uusi cap-kausi tuo paljon muutoksia
Luonnonhaittakorvauksen kotieläinkorotus poistuu, mikä aiheuttaa uudelleenjärjestelyjä.
Ensi vuoden kansallisten tukien pasmat ovat nyt selvillä. Kuva: Jaana Kankaanpää, Lari Lievonen, Sami Karppinen, Carolina Husu, kuvankäsittely: Aatu JaakkolaEnsi vuoden kansallisten tukien jaosta on saatu aikaan neuvottelutulos valtion ja tuottajajärjestöjen kesken.
Ratkaisu täydentää Suomen cap-strategiassa linjattuja ja Etelä-Suomessa jo päätettyjä muutoksia pohjoisen tuen alueella. Tältä osin suurin muutos tähän vuoteen verrattuna on, että luonnonhaittakorvauksen kotieläinkorotus poistuu uuden cap-kauden myötä.
Kotieläinkorotukseen aiemmin käytetty vajaa 50 miljoonaa euroa kompensoidaan maidon, nautojen, uuhien ja kuttujen osalta 50-prosenttisesti korottamalla tuotantosidonnaisia tukia, MTK:n tutkimuspäällikkö Juha Lappalainen kertoo.
Suurin työ valmistelussa kohdistuikin siihen, miten summa jaetaan esimerkiksi nautasektorin sisällä tai maidontuotannossa tukialueiden välillä.
Muut merkittävämmät muutokset liittyvät sokerijuurikkaan kuljetustukeen ja mehiläistuotannon tukemiseen.
Sonnien EU-rahoitteinen tuotantopalkkio nousee AB-alueella tämänvuotisesta arvioidusta 505 eurosta sonnia kohti arviolta noin 525 euroon.
C1/C2-alueella tuotantopalkkio nousee 150 eurosta 160:een ja kansallinen tuki 391 eurosta per sonni 397 euroon. Vastaavat muutokset niin sonnien tuissa kuin myöhemmin mainittavissa muutoksissa tulevat myös C2p-C4 -alueille.
AB-alueella tuotantopalkkioiden tukitasot muuttuvat sen mukaan, mikä on ensi vuoden lopullinen eläinmäärä. Tämä johtuu kiinteästä kokonaismäärärahasta kussakin palkkiolajissa. C-alueella puolestaan yksikkötuki on kiinteä.
Pohjoisessa sonnien tukiehdot pysyvät ensi vuonna ennallaan ruokintapäivineen ja ikärajoineen, kun taas etelässä tuotantopalkkio muuttuu 11 kuukauden iässä alkavaan 60 päivän pitoaikaan perustuvaksi tueksi.
Teurashiehojen EU-tukeen tulee AB-alueella selkeä tasokorotus, 180 eurosta 280 euroon per hieho.
Teurashiehojen kasvatuksen kannattavuus on tällä hetkellä erittäin heikko eikä eläimille ole tahtonut löytyä kasvatuspaikkoja, Lappalainen kertoo. Siksi pohjoisen tuen alueella tehdään hiehoille kaksiosainen tukiratkaisu.
C1/C2-alueella kansallinen tuki nousee 318 eurosta hiehoa kohti 417 euroon. Tästä 99 euron noususta 39 euroa on pysyvää tasokorotusta ja 60 euroa yksivuotista lisäosaa vuodelle 2023.
Yleiseen hehtaaritukeen ja nuorten viljelijöiden tukeen ei tule muutoksia.
Emolehmäpuolella tukea on aiemmin maksettu myös hiehoille. Jatkossa tukea saavat vain poikineet emot. Pohjoisen tuen alueella hiehoja on ollut noin 30 prosenttia eläimistä, joten niiden saama tukisumma kompensoidaan poikineille emoille.
Emolehmien EU-tuki nousee AB-alueella arvioidusta 335 eurosta/hieho/emolehmä arviolta 650 euroon/emolehmä. Tämä on jatkossa myös lypsylehmäpalkkion taso Etelä-Suomessa.
C1/C2-alueella EU-tuki eli tuotantopalkkio on tänä vuonna arviolta 152 euroa per emolehmä/hieho ja kansallinen tuki 397 euroa per emolehmä (238 e/hieho). Jatkossa pohjoisen alueella maksetaan vain kansallista tukea.
Kun otetaan huomioon tuotantopalkkion ja hiehojen tuen poistuminen sekä luonnonhaittakorvauksen kotieläinkorotuksen kompensointi, kansallinen tuki nousee C1/C2-alueella 682 euroon per emolehmä.
Maidon tuotantotuki nousee pohjoisessa 1,3 senttiä litralta kaikilla tukialueilla.
Yksimahaisten tuotannosta irrotetun tuen ehdot muuttuvat. Aiemmin tilalla piti olla luonnonhaittakorvauksen kotieläintilan status. Uusi ehto on, että tilalla on 0,35 eläinyksikköä sikoja tai siipikarjaa hehtaaria kohti. Muut eläimet eivät enää ehtoa täytä.
Tästä muutoksesta johtuen AB-alueella tuen tason arvioidaan nousevan hiukan tästä vuodesta, vaikka EU:n sallima tuen enimmäismääräraha alenee 100 000 euroa.
C-alueella nousu on suurempi, koska tulossa on yksivuotinen 1,68 miljoonan euron korotus. Etelä-Suomi sai vastaavan tuen jo elokuussa tänä vuonna osana huoltovarmuuspakettia, mutta valtion budjetin määräraharajoitteen takia se jäi pohjoisesta puuttumaan.
Uuhilla ja kutuilla luonnonhaittakorvauksen kotieläinkorotuksen loppumista kompensoidaan korottamalla eläinyksikkötukea 50 eurolla.
Pohjoiseen hehtaaritukeen tulee öljy- ja valkuaiskasveille sekä seoskasvustoille huoltovarmuuteen perustuva yksivuotinen korotus. Puhtaille kasvustoille korotus on 25 euroa hehtaarille ja seoskasvustoille 15 euroa hehtaarille.
Yleiseen hehtaaritukeen ja nuorten viljelijöiden tukeen ei tule muutoksia.
Sokerijuurikkaan kuljetustukeen luvattiin huomattava korotus jo keväällä viljelyalan turvaamiseksi ja nyt summa tarkentui 2,1 miljoonaan euroon tälle vuodelle. Ensi vuodelle määrärahaa korotetaan edelleen, 2,5 miljoonaan euroon.
Samalla kuljetusluokkia sovittiin vähennettäväksi nykyisestä ja tuki nousee suurempiin kilometrimääriin saakka kuin nykyisellään.
Mehiläisten pesäkohtainen tuki nousee kuluvan vuoden 20 eurosta 25 euroon vuonna 2023.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









