Katoalueen viljelijät vetosivat Leppään: Tukia aikaistettava
Maatilojen puskurit ovat vähissä usean vuoden heikon kannattavuuden jäljiltä, muistutti Varsinais-Suomen tuottajien edustajisto.
Viime satokausi oli poikkeuksellisen märkä ja perään on tulossa erittäin kuiva. Kuva: Jaana Kankaanpää / Markku VuorikariVarsinais-Suomen tuottajaliitto jätti perjantaina illansuussa maa- ja metsätalousministeri Jari Lepälle (kesk.) vetoomuksen pikaisista toimista, joilla helpotetaan kuivuudesta seuraavia taloudellisia vaikeuksia.
Tärkein viesti oli vaatimus maataloustukien maksatusten aikaistamisesta. Vetoomus piti sisällään myös viisi muuta toimenpide-ehdotusta.
Kirjelmä luovutettiin Lepälle Sauvossa kansanedustaja Esko Kivirannan (kesk.) tilalla pidetyssä kesäjuhlassa.
Tuottajaliiton varapuheenjohtaja Ari-Pekka Kirjonen kertoi MT:lle ennen ministerin tapaamista, että alueen viljelijät ovat olleet järjestöön ahkerasti yhteydessä viime päivinä, kun sadetta ei ole saatu lainkaan yli kuukauteen.
"Maataloudella on ollut monta huonoa vuotta. Ja nyt on tulossa toinen radikaalisti heikko sään puolesta peräkkäin, se tietää hankalaa loppuvuotta laskujen kanssa monelle tilalle", hän ennakoi.
Kirjonen totesi, että taustalla on ennen kaikkea kassavaje, joka on kertynyt useamman vuoden aikana.
"Perusongelmana ovat maailman heikoimmat tuottajahinnat ja kalleimmat tuotantopanokset. Monilla tiloilla ei ole enää puskurirahastoa, ja silti laskut tulevat maksuun kuitenkin ajallaan."
Kirjonen sanoo tuottajaliiton kantavan myös huolta tilojen vakuusarvoista. "Jotain viisasta tulisi keksiä, etteivät terveet tilat kaatuisi vakuusarvojen puutteen vuoksi. Tarvittaisiin järjestelmä, jolla päästään ainakin tämän (heikoksi jäävän) vuoden yli."
Vetoomuksen esitti nyt Varsinais-Suomen tuottajaliitto, jonka johtokunta oli kuluneella viikolla koolla. Kirjonen kuitenkin arvioi, että sama kuivuustilanne koskee jo nyt ainakin muita eteläisiä liittoja.
Jari Leppä lupasi Sauvossa helpotusta pakkokesantojen käyttöön.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
