Torjunta-ainejäämien yhteisvaikutusten arvioinnissa ”läpimurto”
Peltoviljelyssä käytettävien torjunta-aineiden riskejä aletaan tutkia entistä tarkemmin.
Uuden tietokoneohjelman ansiosta ruuan mukana tulevien torjunta-ainejäämien yhteisvaikutuksia ja riskejä voidaan arvioida kokonaisuutena. Kuva: Markku VuorikariEuroopan elintarviketurvallisuusvirasto, Efsa, tiedotti torstaina ”läpimurrosta” torjunta-ainejäämien riskinarvioinnissa.
Tähän saakka torjunta-aineiden riskit on arvioitu jokaiselle tehoaineelle erikseen, jatkossa riskiä arvioidaan kokonaisuutena.
Hollantilaisessa EU-hankkeessa on kehitetty tietokoneohjelmaa, jolla pystytään arvioimaan ruuan mukana tulevien jäämien yhteisvaikutuksia ja riskejä.
Edelliset ohjelmat olivat niin massiivisia, että tietokoneet hyytyivät niiden alle. Tuore Mcra 8.1 –versio on kevyt, sillä se käyttää hollantilaisten tietokoneita etänä verkkoyhteydellä.
Tuttu menetelmä
Ylitarkastaja Juha Laakso turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesista on seurannut Efsan työryhmän työtä. Viimeisin kokous oli viikko siten Brysselissä.
Laakson mukaan menetelmä on tuttu. Hän johti vuosikymmenen taitteessa Eviran ja tutkimuslaboratorioiden yhteishanketta, jossa haettiin kokonaiskuvaa ravinnossa olevista jäämistä ja niihin liittyvistä riskeistä Suomessa.
Tulokseksi saatiin, että tilanne oli Suomessa varsin hyvä. Ongelmia oli vain hyönteismyrkyissä käytettyjen organofosfaattien jäämissä, kun mittarina oli lasten ruokavalio. Kyseisten aineiden käyttö on sen jälkeen lähes loppunut.
Ero aiemmin EU:ssa käytettyihin riskinarviointeihin on Laakson mukaan iso. Kun riskejä ei ole pystytty luotettavasti arvioimaan, jäämärajat on toisinaan laitettu varmuuden vuoksi tiukoiksi. ”On pelattu varman päälle.”
Uutta ohjelmaversiota on tarkoitus testata ensin kilpirauhaseen sekä hermostoon vaikuttavien torjunta-ainejäämien riskinarvioinnissa.
Seuraavaksi voidaan katsoa maksaan ja lisämunuaisiin sekä lisääntymis- ja kehityshäiriöihin liittyviä riskejä.
Ohjelmassa käytetään muun muassa EU:n jäsenmaissa ja Eta-maissa kerättyjä tietoja elintarvikkeiden jäämistä. Mukana on miljoonia jäämämittauksia ja satoja tehoaineita.
Laakson mukaan työ on vasta alussa eikä se todennäköisesti näy vuosiin kuluttajien tai viljelijöiden arjessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


