Kiinassa on tapettu yli 900 000 sikaa afrikkalaisen sikaruton takia
Tappava ja erittäin tarttuva sikatauti on levinnyt Kiinassa vauhdilla sitten viime elokuun, jolloin tautia todettiin siellä ensimmäisen kerran.
Suomessa afrikkalaista sikaruttoa ei ole, mutta se on levinnyt sekä Venäjälle että Baltiaan. Kuva: Kari SalonenKiinassa on tapettu runsas 900 000 sikaa afrikkalaisen sikaruton (ASF) takia, kertoo The Pig Site. Tautitapauksia on todettu noin sata 26 provinssissa eikä epidemia näytä minkäänlaisia laantumisen merkkejä.
Sikoja on tapettu paitsi taudin leviämisen estämiseksi myös siksi, että Kiinan sianlihamarkkinat ovat taudin takia sekaisin. Taloudellinen kurimus johtuu ennen kaikkea taudin takia määrätyistä sikojen kuljetusrajoituksista. Hinnat laskevat, minkä seurauksena sianlihantuotanto ei monilla alueilla enää ole kannattavaa.
Viime viikonloppuna afrikkalainen sikarutto levisi lähes 69 000 sian sikalaan Jiangsun provinssissa. Sikalan eläimistä tautia todettiin vajaalla 2 500 sialla, joista noin 1 400 oli kuollut, kertoo PigPorgress.
Tammikuun alussa ASF levisi tanskalaisten omistamalle 73 000 sian tilalle Heilongjiangin provinssissa. Toistaiseksi tämä on suurin sikala, johon ASF on Kiinassa iskenyt.
The Pig Site: African swine fever death toll exceeds 900,000 pigs in China
PigProgress: ASF China: Large farm in Jiangsu hit; virus reaches Gansu
Lue myös:
Afrikkalainen sikarutto iski länsimaalaisten omistamalle jättitilalle Kiinassa
Afrikkalainen sikarutto uhkaa Taiwania – rantaan huuhtoutui tautiin kuolleen sian ruho
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
