Ruuan alkuperämerkinnät etenevät - koskee vain Suomessa pakattua
MMM aikoo saada asetusmuutoksen voimaan maaliskuussa 2017, jos esitys kelpaa komissiolle.
Suomessa pakatusta elintarvikkeesta pitää kertoa lihan ja maidon alkuperämaa, jos ministeriön esitys kelpaa komissiolle. Kuva: Jaana KankaanpääLihan ja maitotuotteiden alkuperän kaivaminen paketin pienellä präntätystä tekstistä helpottuu. Elintarvikkeessa käytetyn lihan kasvatus- ja teurastusmaa pitää jatkossa merkitä pakettiin, samoin se, missä maassa maito on lypsetty.
Maa- ja metsätalousministeriö lähetti lihan ja maidon alkuperämerkintöjä koskevan asetusmuutoksen keskiviikkona EU:n komissiolla ja saman tien kotimaahan lausuntokierrokselle.
Ministeriö tähtää siihen, että merkinnät saadaan nykyistä paremmalle tolalle ensi maaliskuusta lähtien.
Paljon jää vielä tehtäväksi, sillä asetus koskee vain valmiiksi pakattuja elintarvikkeita, jotka on valmistettu Suomessa.
Elintarvikkeissa käytetyn lihan alkuperän ilmoittamisessa noudatetaan samaa oppia kuin EU:ssa tehdään tuoreen lihan kanssa. Lihasta pitää kertoa eläimen viimeinen kasvatusmaa ja teurastusmaa.
Maidosta taas vaaditaan tieto siitä, missä maassa se on lypsetty. Tästä ei ole EU-tason säädöksiä, vaan kyse on kansallisesta linjauksesta.
"Suuri osa kuluttajista haluaa nykyistä kattavampia tietoja elintarvikkeiden alkuperästä", maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk)perustelee.
Suomi on korostanut, että elintarvikkeiden alkuperämerkintöjä koskevia vaatimuksia tulee edelleen kehittää ja että alkuperämerkinnöistä tulisi säätää EU-lainsäädännössä.
"Koska alkuperämerkintöjä koskevaa EU-lainsäädäntöä ei ole kehitetty toivotulla tavalla, asia on tarpeen hoitaa kansallisesti", Tiilikainen toteaa.
Määräaikainen asetus olisi voimassa kaksi vuotta.
Sinä aika selvitetään, onko määräys vaikuttanut kuluttajien ostotottumuksiin. Samalla arvioidaan kulut, joita on elintarvikeketjun toimijoille syntynyt ja onko muutos vaikuttanut ruuan hintaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
