Kotieläin- ja kasvitila hyötyvät kumpikin tiiviistä yhteistyöstä

Yhteistyö sujuu, kertovat Douglas (vas.), Petri ja Aki Koskinen sekä Antti Reko. Esimerkiksi taustalla oleva peräkärry on yhteinen. Kuva: Markku Vuorikari

Sanotaan, etteivät varsinaissuomalaiset pysty tekemään keskenään yhteistyötä.

”Me ollaan poikkeus, joka vahvistaa säännön”, pöytyäläinen lihakarjankasvattaja ­ Douglas Koskinen sanoo.

”Minä vielä olen alkujani satakuntalainen, ja silti se on mahdollista”, perunan ja sokerijuurikkaan viljelijä Antti Reko heittää.

Tällä kulmalla on pitkä yhdessä tekemisen perinne. On pellonvaihtoa ja yhteiskoneita, korjataan säilörehua porukalla, ruiskutetaan toisenkin pellot ja lainataan toisille koneita.

Nytkin Reko on tehnyt polttopuuta Koskisen pihassa, yhteiskoneella kyllä, mutta ei Koskisen vaan erään toisen kanssa yhdessä omistetulla.

”Yhteistyö onnistuu, jos ei tunneta yrittäjäkateutta”, Koskinen toteaa.

”Eikä koko ajan lasketa, kuka hyötyy eniten. Esimerkiksi vaihtomaita ei syynätä hehtaarin tarkkuudella”, Reko lisää.

Koskinen aloitti kotitilallaan vuokraviljelijänä 1979. Silloin tilalla oli 80 sonnimullia, muutama lehmä ja 27 hehtaaria peltoa.

Nyt Koskisen Tila on osake­yhtiö, jossa isä-Koskisen lisäksi ovat mukana pojat Aki ja Petri. Sonneja on keskimäärin 1 100, omaa peltoa 93 hehtaaria ja koko ala vuokramaineen 490 hehtaaria.

Maitorotuiset sonnit tulevat tilalle 1–3 viikon ikäisinä ja pihvi­rotuiset puolivuotiaina. Tavoitteena on, että Atrialle lähtee kolmen viikon välein 40–50 eläintä.

Päiväkasvussa tähdätään yli 600 grammaan.

Antti Reko on Koskisen yhteistyökumppaneista tärkein. Hänen tilakeskuksensa sijaitsee seitsemän kilometrin päässä.

Reko aloitti vaimon kotitilan viljelyn 1985. Alussa peltoa oli 12 hehtaaria, nyt viljelyssä on vuokramaineen 170 hehtaaria. Sukupolvenvaihdos Sauli-pojan kanssa on valmisteilla.

Tuotannossa on koko ajan ollut sokerijuurikasta, perunaa ja viljaa, aiemmin myös lanttua.

Koskisetkin viljelivät aiemmin perunaa ja juurikasta, mutta sopimukset luovutettiin Rekolle.

Perunannostokone omistetaan osakeyhtiönä, jossa on kahdeksan osakasta, Reko kertoo. Sokerijuurikkaan nostokone on yhteinen neljän muun tilan kanssa.

Molemmilla koneilla tehdään myös urakointia. Perunaa nostettiin yhteiskoneella viime vuonna 135 hehtaaria ja juurikasta 150 hehtaaria.

Ehkä mielenkiintoisin osa Koskisten ja Rekon välistä yhteistyötä on pellonvaihto.

Sekä peruna että sokerijuurikas vaativat tietynlaisen maan sekä kasvinvuorotuksen. Kun lohkoja vaihdellaan, sopiva lohko löytyy aina.

Kolmen juurikasvuoden jälkeen Koskiset kylvävät lohkolle nurmen.

Rekon mukaan nurmivuodet vähentävät lohkoilta rikka­kasveja ja kuohkeuttavat maata.

”Madot tekevät pellossa hyvää työtä.”

Reko hoitaa Koskisen ruiskutukset, Koskiset taas hoitavat Rekon tilalla lannoitteen pintalevitykset.

Koskisilta ajetaan Rekon tilalle lantaa. Ravinteita hitaasti luovuttava lanta sopii hyvin varsinkin sokerijuurikkaalle, joka kasvaa syksyllä pitkään.

Ammattiin liittyvä yhteistyö säästää kustannuksia ja hyödyttää osapuolia monin tavoin. Silti ammatin ulkopuolistakaan yhteistyötä ei pidä unohtaa. Siihen kuuluvat muun muassa käynnit keilaamassa sekä yhteiset saunaillat.