Glyfosaatin kohtalosta päätetään EU:ssa tänään perjantaina 13. päivä
Glyfosaattia sisältävien valmisteiden luvat voivat olla nykyisillä ehdoilla voimassa 15.12.2024 saakka.Euroopan komissio esittää rikkakasvien torjunta-aine glyfosaatille uudelleen hyväksymistä kymmeneksi vuodeksi. EU:n jäsenmaat äänestävät perjantaina esityksestä.
Komission esitys perustuu glyfosaatin tieteelliseen riskinarviointiin, jonka Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (Efsa) julkaisi heinäkuussa. Arvioinnin johtopäätöksenä todettiin, ettei glyfosaattia luokitella syöpävaaralliseksi tehoaineeksi ja että sille löytyy turvallisia käyttökohteita.
Komission alainen, jäsenmaiden edustajista koostuva, pysyvä komitea on käsitellyt glyfosaatin riskinarviointia ja uudelleen hyväksymistä heinä- ja syyskuun kokouksissaan.
Seuraavaksi asiaa käsitellään komiteassa tällä viikolla torstaina ja perjantaina. Perjantaina EU:n jäsenmaiden edustajat äänestävät hyväksytäänkö tehoaine uudelleen.
Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) asiantuntijat osallistuvat Suomen edustajina pysyvään komiteaan.
”Tukes valmistelee Suomen äänestyskannat yhteistyössä maa- ja metsätalous sekä ympäristöministeriöiden kanssa kuultuaan myös kasvinsuojeluainealan toimijoita”, sanoo ylitarkastaja Heli Anttila Tukesista.
”Äänestystulos ratkeaa määräenemmistön mukaan. Enemmistöön tarvitaan vähintään 55 prosenttia jäsenmaiden äänistä eli siihen on kuuluttava vähintään viisitoista jäsenmaata, jotka samalla edustavat jäsenvaltioita, joiden yhteenlaskettu väestö on vähintään 65 prosenttia unionin väestöstä”, Anttila kertoo.
Jos pysyvän komitean äänestyksessä ei saavuteta määräenemmistöä, siirtynee uudelleen hyväksymistä koskeva täytäntöönpanoasetus muutoksenhakukomitean käsiteltäväksi.
Muutoksenhakukomitea koostuu EU-maiden pysyvien edustustojen edustajista.
Glyfosaatin nykyinen hyväksyminen on voimassa 15.12.2023 asti. Glyfosaattia sisältävien valmisteiden luvat voivat olla voimassa vuoden pidempään eli 15.12.2024 saakka nykyisillä lupaehdoilla, jos luvan ehdot täyttyvät.
Tukes vastaa kasvinsuojeluaineiden kansallisista luvista ja jatkaa glyfosaattia sisältävien valmisteiden lupia, mikäli valmisteelle on haettu uusimista.
Tehoaineen riskinarvioinnista jäi heinäkuussa joitakin avoimia tietopuutteita, joita käsitellään glyfosaattia sisältävien valmisteiden kansallisten hyväksymisten yhteydessä.
Lisäksi tulevaisuudessa kasvinsuojeluaineiden riskinarviointiin tullaan asettamaan tutkimusvaatimuksia luonnon monimuotoisuuden arvioimiseksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat










