”Perunan viljely tuottaa pelkkää tappiota”
Nykyisellä tuottajahinnalla ei enää kukaan pysty Suomessa viljelemään perunaa kannattavasti, kauhavalainen maanviljelijä Rami Lilja sanoo. Hänen omalla, tehokkaimpaan neljännekseen kuuluvalla tilallaan perunan keskimääräinen tuotantokustannus on 22 senttiä kilolta. Veroton tuottajahinta on 12–15 senttiä kilolta, joten joka kilo tuo noin 10 senttiä tappiota.Liljan mukaan perunan hinnoista käytiin ennen edes jonkinlaisia neuvotteluita, mutta nyt kauppa harjoittaa sanelupolitiikkaa.
Esimerkiksi marraskuussa kahden kilon perunapussin hintaa laskettiin kerralla 10 senttiä.
Liljan mukaan perunan ostajat ovat ottaneet Luonnonvarakeskuksen perunan varastoraportin aseekseen.
Viime viikon raportissa todettiin, että perunaa riittäisi vientiinkin. Se aiheutti markkinoille hintapaineita, Lilja kertoo.
Todellisuudessa ylimääräistä perunaa ei markkinoilla ole, hän korostaa.
”Varastoissa oli tammikuun puolivälissä 109 miljoonaa kiloa ruokaperunaa. Kotimaan kulutus on 27 miljoonaa kiloa kuukaudessa, neljässä kuukaudessa 108 miljoonaa kiloa”, hän laskee. Liljan laskujen mukaan ruokaperuna siis loppuu jo toukokuun puolivälissä.
”Lisäksi varastotappiot kasvavat koko ajan. Hyvälaatuista perunaa on enää tosi vähän jäljellä.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

