Dragan Milićević on hoitanut komean talonsa nurmikon ja istutukset huolella. Ne ovat käyntikortti takapihan kasvihuoneisiin, joista hän myy taimia ja kesäkukkia. Kuva: Eija Mansikkamäki
Tällainen on Länsi-Balkan – uusien maiden EU-jäsenyys ei mullistane unionin maataloutta
Alue on melko vuoristoista, joten viljelyalaa on niukasti.
Lähes kaikissa Länsi-Balkanin maissa voi törmätä lehmiin, vuohiin, lampaisiin ja aaseihin tiellä. Kuvassa montenegrolaisia lehmiä. Kuva: Eija Mansikkamäki”Tarvitsemme toimivaa maataloutta, sillä maatalous tuo vakautta. Jos on kuivuutta ja ihmisillä nälkä, ei ole rauhaakaan.”
Näin sanoi Saksan maatalousministeri Julia Klöckner tammikuussa Vihreällä viikolla Berliinissä. Hän ei viitannut erityisesti Balkaniin, mutta ruuan ja rauhan kumppanuus pätee sinnekin.
Länsi-Balkanin maiden EU-jäsenyys ei toisi suurta mullistusta maatalous- ja ruokamarkkinoille. Ne ovat ruuan nettotuojia. Alue on melko vuoristoista, vuoret ja kukkulat ovat lehtipuiden peitossa ja viljelyalaa Serbiaa lukuun ottamatta niukasti. Tilat ovat pieniä ja teillä pitää väistellä lehmiä, lampaita ja vuohia.
Päätuotteita ovat viljakasvien lisäksi hedelmät, viini ja osassa maita myös tupakka. Rannikoilla kalastetaan. Muutos on meneillään, esimerkiksi Bosnia ja Herzegovinasta loppui taannoin tupakantuotanto isojen firmojen ostettua tehtaat.
Maatalousvaltaisin on Albania, vähäisintä alkutuotanto on Montenegrossa ja Kosovossa. Serbia on suurin tuottajamaa.
EU on ollut hakijamaiden merkittävin kauppakumppani jo nyt, ja monet tuotteet ovat vapaakaupan piirissä. Esimerkiksi naudanlihan, sokerin ja viinin kauppa on kiintiöity.
Maiden yhteisenä piirteenä ja kilpailun ongelmana ovat tilojen pieni koko, heikko jalostus ja markkinointi sekä pääomien ja maataloustyövoiman puute, sillä ala ei kiinnosta nuoria.
Matkailu vetää, sillä Balkania on helppo myydä: Vetonauloina ovat kauniit maisemat, turkoosi Adrianmeri ja edullinen ruoka. Montenegro mainostaa mahdollisuutta juoda vettä suoraan joista.
Aroniamehu etsii markkinoita vaikka Suomesta
Dragan Milićević on hoitanut komean talonsa nurmikon ja istutukset huolella. Ne ovat käyntikortti takapihan kasvihuoneisiin, joista hän myy taimia ja kesäkukkia.
Milićević aikoo laajentaa bisnestä marjoihin ja vientiin. Koska kaikilla naapureilla oli jo mansikoita, mies istutti viisi vuotta sitten 6 000 aroniapensasta, hankki 20 000 euron Saksan- ja EU-kelpoisuussertifikaatit ja yhtä kalliit mehunvalmistusvälineet. Nyt hän maistattaa ensimmäistä erää mehua toimittajalle.
”Myisiköhän tämä Suomessa? Se on terveellistä ja luomua”, Milićević sanoo. Luomuhyväksyntä tuli peräti yhdeksässä kuukaudessa normaalin kolmen vuoden sijasta puhtaan luonnonveden ansiosta. Pulloihin on listattu myös mehun terveysvaikutuksia vatsa-, verisuoni- ja syöpätauteihin.
Milićević viljelee myös muodikasta goji-marjaa, mutta sitä ei voi vielä myydä, koska se ei kuulu elintarvikelistalle.
Mies tähtää ennen kaikkea Saksan markkinoille, eikä hän tarvitse siihen EU-jäsenyyttä.
Samalla tavalla on valmistautunut Nihad Dokso, joka laajensi seitsemän vuotta sitten kuljetus- ja huoltamobisnestään lihaan. Viidessä hallissa ja osin kahdessa kerroksessa kasvaa vuodessa kuusi erää eli 1,2 miljoonaa broileria. Ne tulevat tilalle yhden päivän ikäisinä ja lähtevät teurastukseen 40-päiväisinä.
”Tuotanto on maailman laadukkainta ja täyttää kaikki EU-vaatimukset”, Dokso sanoo.
Lopputuotteessa laatu ei kuitenkaan näy erityismerkintänä tai parempana hintana. Lihakilon tuottajahinta on 1,10 euroa.
Broilerihallit ovat automatisoituja, ja niitä valvoo tilalla oleva eläinlääkäri. Eläimet ruokitaan ostorehulla, ja niille annetaan juomaveden mukana vain vitamiineja. Antibiootteja annetaan ainoastaan tarpeeseen, Dokso kertoo.
Sitä on hiukan vaikea uskoa, sillä tunnelma 32 000:n 30-päiväisen broilerin hallissa on tiivis.
Dokso suunnittelee laajentamista, sillä lihalla on kysyntää ja kannattavuus kohdillaan. Oman pääoman tuotto huitelee lähellä 15:tä prosenttia.
Yrittäjä haluaisi myös tehdä lannasta biokaasua ja pellettejä, mutta maan keskittynyt energianmyynti ei vielä taivu siihen.
Länsi-Balkanin maat tuottavat lihaa, juustoa ja hedelmiä, mutta markkinointi ontuu. Ravintolat ja maatilat ovat vasta hiljattain alkanet tehdä yhteistyötä, osin kansainvälisen rahan ja neuvonnan turvin. Kuva: Eija Mansikkamäki”Olemme olleet valmiina jo vuosia”
Pohjois-Makedonia on täyttänyt kaikki maataloutta koskevat EU-määräykset jo kymmenen vuotta sitten, sanoo Pohjois-Makedonian maatalousministeriön EU-osaston johtaja Maja Lazareska.
Maalle näytettiin vihreää valoa jo kahdeksan vuotta sitten, mutta prosessi hidastui ja nyt samoja pykäliä joudutaan päivittämään, hän harmittelee.
EU on maksanut Pohjois-Makedonialle toistasataa miljoonaa euroa jäsenyyteen valmistautumistukea. Lazarska luottaa siihen, että EU päättää pian aloittaa viralliset jäsenyysneuvottelut.
”Maamme odottaa mahdollisuutta myydä tuotteitaan isommille markkinoille. Saamme parannettua laatua, ja tehostaminenkin on vauhdissa.”
Joissakin tuotteissa ongelmana on ylituotanto. Uusina kasveina kokeillaan stevian, unikonsiementen ja paprikan tuotantoa.
Kukkulainen maa tuottaa vehnää, perunoita, tomaatteja, paprikoita ja vihanneksia sekä hedelmiä ja viinejä. Viennistä EU:hun neljännes on tupakkaa. EU:hun tulee myös paljon bulkkiviiniä ja vihannes- ja sienisäilykkeitä. EU:n ohella tärkeä kauppakumppani on Serbia.
Mirsad Kadrin sukua on asunut EU-maissa, mutta miestä muutto ei kiinnosta. Kuva: Eija MansikkamäkiKorumyyjä ei jätä maataan
Mirsad Kadri tyhjentää korukaupan ikkunaa yöksi Pohjois-Makedonian pääkaupungissa Skopjessa. Puoti sijaitsee vanhan Skopjen puolella, Vardar-joen ylittävän roomalaisaikaisen kivisillan takana, jossa koruliikkeitä on vieri vieressä. Kapeiden kujien perällä on iso basaarialue.
Tämä korukauppa on Kadrin serkun, joka piti puotia myös Sveitsissä. Vaikka kauppa menestyi, serkku ei viihtynyt vaan palasi Skopjeen.
”Minäkään en aio lähteä, täällä minulla on kaikki”, sujuvaa englantia puhuva Kadri, 23, kertoo.
”Toivon, että EU-jäsenyys toisi rauhaa ja vakautta ja vähentäisi rikollisuutta, jotta voisimme elää rauhassa.”
Myös maan tälle vuodelle kaavailtu Nato-jäsenyys on Kadrin mielestä hyvä asia. ”Se tarkoittaa, että olemme sitten melkein EU:ssakin.”
Yritteliäs nuori mies ei elä pelkästään koruja myymällä. Hänellä on oma yritys, jossa voi käydä pelaamassa videopelejä.
Sonia Gavrovska on asunut syntymästään asti Suomen lahjoittamassa talossa. Kuva: Eija MansikkamäkiSonia asuu Skopjen Suomi-talossa
Uliza Finska. Siinä se on. Pitkä ja kaareva, omakotialuetta halkova pikkutie Pohjois-Makedonian pääkaupunki Skopjen Chentossa, kuusi kilometriä keskustasta.
Tie on nimetty Suomen mukaan, sillä tämän tien varteen nousi vuoden 1963 jälkeen suomalaismallisia, yksikerroksisia puutaloja. Syy oli suuri maanjäristys, joka vei 1 500 ihmiseltä hengen ja paljon useammalta kodin. Moni maa antoi apua, Suomi lahjoitti taloja.
Aurinko paahtaa pihoihin, ja kun taksi pysähtyy aitojen taakse, sisältä pujahtaa ulos asukas. Yksi heistä on Sonia Gavrovska.
Hän asuu talossa numero 43.
”Isäni rakensi tämän silloin vuonna 1963. Olen syntynyt tässä ja asun edelleen”, hän kertoo.
”Nämä ovat hyvälaatuisia taloja, tarvikkeet tulivat Suomesta. Huonejärjestystä on hiukan muutettu, mutta muuten talo on alkuperäinen.”
Monen talon julkisivu kaipaisi pikku kohennusta. Osassa verhous on vaihdettu puusta tiileksi.
Lähellä on myös Finska Park, Suomi-puisto. Ainakin takavuosina alueen asukkaat tunnettiin poikkeuksellisesta aktiivisuudestaan kotikulmiensa hoidossa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
