Raision liiketulos laski – toimitusjohtaja vaihtaa firmaa
Raision Elovena-tuotemerkillä menee edelleen hyvin ja Benecol-merkkiä uudistetaan.Raision vertailukelpoinen liiketulos oli huhti–kesäkuussa 5,5 miljoonaa euroa. Vuosi sitten se oli 7,9 miljoonaa.
Konsernin liikevaihto kuitenkin kasvoi. Toisella vuosineljänneksellä sitä kertyi 56,0 miljoonaa euroa, kun vuosi aiemmin se oli 54,5 miljoonaa.
”Vuoden 2026 ensimmäinen puolisko oli Raisiolle tasainen, mutta ei riittävän vahva”, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Pasi Flinkman.
Koko alkuvuoden aikana tammi–kesäkuussa Raision liikevaihto kasvoi vertailukaudesta prosentilla 113,5 miljoonaan euroon. Se ei Flinkmanin mukaan vielä vastaa yhtiön tavoitteita.
Vertailukelpoinen liiketulos oli tammi–kesäkuussa 13,1 miljoonaa euroa ja jäi selvästi vertailukauden 14 miljoonasta.
”Liikevaihdon kasvu, vahva taloudellinen asema ja strategisten hankkeiden eteneminen antavat meille kuitenkin hyvän pohjan jatkaa pitkäjänteistä työtä kannattavan kasvun rakentamiseksi”, Flinkman sanoo.
Toisella vuosineljänneksellä Raision kannattavuutta painoivat muun muassa joidenkin liiketoimintojen tavoitetta heikompi kehitys, valuuttakurssien epäedullinen vaikutus sekä yhtiössä käynnissä olevat kehityshankkeet.
”Liiketoimintamme perusta on edelleen vahva, vaikka kiihtyneestä kasvusta huolimatta neljänneksen tulos ei ollut tavoitteidemme mukainen”, Flinkman toteaa.
Raision Elovena-tuotemerkillä menee edelleen hyvin ja Benecol-merkkiä uudistetaan.
Toimintaympäristö on kuitenkin edelleen epävarma, yhtiön pörssitiedotteessa todetaan.
Kuluttajien hintatietoisuus, valuuttakurssien vaihtelut sekä raaka-aineisiin ja kustannuksiin liittyvät paineet vaikuttavat ruokaketjuun.
Raisio ohjeistaa tilikauden 2026 liikevaihdon ja vertailukelpoisen liiketuloksen kasvavan vuoteen 2025 verrattuna.
Pasi Flinkmanin kausi Raisiossa on päättymässä ja toimitusjohtajana aloittaa syyskuussa pitkästä urastaan Valiolla tunnettu Elli Siltala.
Flinkman siirtyy Bernerin toimitusjohtajaksi. Berner kertoi asiasta toukokuussa.
”Jäljellä olevan ajan tärkein tehtäväni on varmistaa, että Raision työ jatkuu selkeällä suunnalla, hyvässä rytmissä ja vahvalla sitoutumisella sekä perehdyttää seuraajani Elli Siltala tehtäväänsä. Yhtiöllä on vahvat brändit, osaava henkilöstö ja hyvä pohja tulevalle kasvulle”, Flinkman sanoo.
”Loppuvuoden painopisteemme ovat selkeät: vauhditamme myyntiä, vahvistamme kannattavuutta ja jatkamme strategisten kasvuhankkeiden kurinalaista toteuttamista.”
Raisio ohjeistaa tilikauden 2026 liikevaihdon ja vertailukelpoisen liiketuloksen kasvavan vuoteen 2025 verrattuna.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



