Valkoposkihanhien kevätmuutto on alkanut ‒ havaintoja hanhista toistaiseksi vähemmän kuin kahtena edellisenä keväänä vastaavana aikana
Jo maaliskuussa Suomeen saapuneet hanhet ovat omaa pesimäkantaa.
BirdLife Suomi ja Pohjois-Karjalan ely-keskus seuraavat valkoposkihanhien muuton etenemistä talvehtimisalueilta Suomeen ja siitä pesimäalueille.Ensimmäiset hanhet saapuivat Suomeen maaliskuussa. Havaintoja hanhista on toistaiseksi kuitenkin vähemmän kuin kahtena edellisenä keväänä vastaavana aikana, tiedottaa Pohjois-Karjalan ely-keskus.
Ely-keskus seuraa valkoposkihanhien muuton etenemistä yhteistyössä BirdLife Suomen kanssa, kuten viime vuonna.
Tiira-lintutietopalveluun on kirjattu tänä vuonna selvästi vähemmän havaintoja kuin kahtena edellisenä keväänä vastaavana aikana.
Ensihavainto valkoposkihanhista tehtiin maaliskuun 11. Turussa. Maaliskuun suurin hanhikertymä oli 300 hanhen suuruinen Turun Ruissalossa. Varhain saapuneet hanhet ovat maamme omaa pesimäkantaa, todetaan tiedotteessa.
”Nyt Uudenmaan, Päijät-Hämeen ja Kymenlaakson osin tulvien peittämillä pelloilla on jo paikoin satoja valkoposkihanhia, joista iso osa Barentsinmeren pesimäkantaa.”
Eniten hanhia on havaittu Orimattilassa, missä arvioitiin olevan 2 900 paikallista hanhea 20. huhtikuuta.
Sen sijaan Etelä- ja Pohjois-Karjalassa on havaittu vasta muutamia kymmeniä valkoposkihanhia.
Talvi ja kevät ovat olleet Suomessa runsaslumisia, mutta viime aikojen lämpimät ja aurinkoiset säät ovat romahduttaneet lumen määrän.
Etelä- ja Länsi-Suomessa pellot ovat nyt lumettomia, mutta kevättulvia esiintyy pitkästä aikaa. Pohjois-Karjalassa pellot ovat vielä osittain lumen vallassa ja järvet tukevasti jäässä.
Sääennusteiden mukaan kevään eteneminen ja lumien sulaminen hidastuu. Todennäköisesti valkoposkihanhien muutto etenee verkkaisesti viikon aikana.
Turun yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen GPS-paikantimilla varustetut hanhet ovat olleet yllättävän paljon liikkeessä. Reilusta 40 paikannuksen antaneista lähetinhanhesta jo neljä on Etelä-Suomessa, kahdeksan Virossa, yksi Latviassa ja kaksi Öölannissa. Talvehtimisalueillaan Hollannin ja Etelä-Ruotsin välisellä alueella on vielä yli 30 valkoposkihanhea.
Hollantilaistutkimuksen paikannetuista valkoposkihanhista sen sijaan vasta kolme on Virossa. Näistäkin kaksi on Helsingin seudulla pesiviä, loput 19 talvialueillaan.
Lue lisää:
"Pian häviää kaikki, mikä vihertää" – valkoposkihanhien etujoukot ovat jo Etelä-Suomen pelloilla
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




