Terveesti pessimisti pärjää
Janne Kokon tili tulee maidosta, joten lehmien pitää tuottaa täysillä. Pekka Fali Kuva: Viestilehtien arkistoLIMINKA (MT)
Liminkalainen Janne Kokko rakensi toissa vuonna lähes sadan lypsävän navetan. Maidon tuottajahinnan lasku on kiristänyt monen vasta investoineen tilan talouden äärimmilleen, mutta ei Kokon.
”Vähentäähän se tuloja”, isäntä toteaa tyynesti.
Asiaan oli kuitenkin varauduttu, sillä investoinnin riskianalyysi tehtiin 30 sentin maidonhinnalla. Kokko on terveellä tavalla pessimisti, jonka mielestä poikkeustilanne on maataloudessa normaaliolotila. ”1990-luvun alussa oli rasvasakot ja velvoitekesannointi, sitten EU-jäsenyys, seuraavaksi maitosota ja tuottajahinnan lasku...”
Hänen mielestään tilan täytyy olla koko ajan varautunut ongelmiin.
”Jos kassa on tyhjä ja limiitit nollassa, on myöhäistä todeta, että oho, maidon hinta laski, nyt ruvetaan säästökuurille. Kustannusjahdin ja tuotannon tehostamisen on oltava menossa koko ajan.”
Kokko siirtyi sukutilan ohjaksiin 25-vuotiaana 1995. Lehmiä oli silloin 25 ja peltoa 60 hehtaaria. 1999 laajennettiin ja korjattiin parsinavettaa. Lehmäpaikkoja tuli 42.
Toissa vuonna tehtyyn pihattoon tuli 94 lehmäpaikkaa.
Nuorkarja siirtyi samaan rakennukseen. ”Tehtiin pari kehäväliä pidempi rakennus. On parempi sekä eläimille että hoitajille, että karja on saman katona alla.”
Janne Kokko ja hänen vaimonsa Anu Niskala-Kokko hoitavat tilan työt kahdestaan. Tilapäistyövoimaa käytetään muutaman kuukauden edestä vuodessa.
”Ympärivuotisen työvoiman palkkaaminen tekisi ison loven talouteen”, Kokko toteaa.
Tilalla on mietitty tarkkaan, mihin keskitytään ja mitä teetetään muilla. ”Kaikkea ei kannata tehdä itse. Ei saa käydä niin, että kun muualta tienaa satasen, navetassa tulee tonnin vahinko. Tili tulee maidosta, joten lehmistä otetaan irti kaikki, mitä saadaan.”
Keskituotos on 10 000 kilon luokkaa.
Jotta maito virtaisi, säilörehun pitää olla laadukasta. Se viljellään omilla 83 hehtaarin pelloilla. Rikkakasviruiskutukset ja täydennyskylvö kuuluvat ohjelmaan tarpeen mukaan.
Niiton hoitaa urakoitsija, jonka kanssa on pitkäaikainen sopimus. Urakoitsija tulee juuri silloin, kun tarvitaan.
Rehu korjataan omalla silppurivaunulla laakasiiloihin. Vuokrapeltoa tilalla ei ole yhtään. Kaikki vilja ostetaan naapureilta. ”Vilja vaatii toimenpiteitä juuri oikeana päivänä tai yönä. Siihen meidän ei kannata käyttää työvoimaa.”
Urakoitsija levittää lannan omille ja naapurien pelloille.
Uuden pihaton lehmäpaikat olivat täynnä vuoden päästä rakennuksen käyttöönotosta.
”Tuotannon saaminen täyteen vauhtiin on tärkeää. Tilanne ei saa pitkään olla se, että on ison tilan menot ja pienen tulot”, Kokko sanoo.
Investointi on tilan talouden kannalta aina raskas, joten siihen on varauduttava jo vuosia etukäteen.
”Kaikkina aikoina on pidettävä huoli, että rahavirta tekee jonkinlaisen suvannon omalle kohdalle. Silloin voi tehdä hankinnat järkevimpään aikaan”, Kokko korostaa.
”Jos menee hyvin, rahoja ei pidä pistää turhuuteen. Traktoria ei vaihdeta, kun tuhkakuppi on täynnä.”
Kaluston on oltava kunnossa, mutta se ei Kokon mukaan tarkoita, että kaluston pitäisi olla uutta. Ennakoivat huollot kasvattavat käyttöikää.
Koneet ovat Kokon ajattelussa välttämätön paha, pelto taas se, joka tuottaa.
Valtaojat perataan, salaojia huuhdellaan, maa kalkitaan viljavuustutkimusten mukaan ja tiet pidetään kunnossa.
”Pellossa ei saa olla tuottamattomia nollaruutuja.”
Kun uutta pihattoa suunniteltiin, lähtökohtana oli, että mikään työvaihe ei saa perustua ”akka ja lapio” -periaatteeseen.
”Mietimme, mitkä rutiinit toistuvat useimmin. Niistä on helpoin säästää työaikaa.”
Lypsyrobottia harkittiin, mutta valinta kallistui lypsyaseman puolelle.
Lähes sadalle lehmälle olisi tarvittu kaksi robottia. 2x12-paikkainen rinnakkaislypsyasema ajolaitteineen saatiin suunnilleen yhden robotin hinnalla.
”Robotit ovat joillekin vähän statuskysymys. Minä olen patavanhoillinen juntti, ja lypsyasema on yksi tapa kertoa siitä muille.”
Lypsyyn kuluu uudella asemalla suunnilleen sama aika kuin vanhassa parsinavetassa: kahdelta hengeltä aseman pesu mukaan laskettuna puolitoista tuntia.
”Ymmärrän kyllä, jos joku vaihtaa 2x6-kalanruotoaseman robottiin ja sanoo, että kylläpä helpotti. Hän ei todennäköisesti ole nähnyt isoa lypsyasemaa käytössä.”
Navetassa on täysaperuokinta ja visiiripöydät. Eri eläinryhmille tehdään kolmea eri seosta.
Rikkoutumisherkkää tekniikkaa haluttiin välttää. Kokko on tyytyväinen lietelantajärjestelmään, johon kuuluvat rakolattia, raapat ja syvät kuilut.
”Vierastan ajatusta matalista kouruista ja niiden alla olevasta lantakoneesta, jonka vaijeria tai kettinkiä pitäisi mennä sinne alle vaihtamaan.”
Parsipedit kuivitetaan turpeella, joka tuodaan pyöröpaaleina pienkuormaajalla kerran viikossa.
Tila on ollut mukana kannattavuuskirjanpidossa vuodesta 1966. Kokko on koulutukseltaan agrologi ja toiminut aikanaan Pro Agrian maitotilaneuvojana, joten talousasiat olivat hallussa jo ennen isännyyttä.
Hän toteaa, ettei vietä kovinkaan paljon aikaa pöydän ja paperityön ääressä. ”Talouden suunnittelu on jatkuvaa. Pitkin päivää pitää miettiä, miten kannattaisi toimia.”
Välitilinpäätös tehdään muutaman kerran vuodessa. Silloin vertaillaan tilannetta edellisiin vuosiin ja pohditaan, mistä erot johtuvat.
Tilan tarkkoja talouslukuja isäntä ei kerro mutta toteaa, että kannattavuuskerroin on vaihdellut yhden molemmin puolin. Parhaimmillaan se on ollut 1,5:n tuntumassa.
Jääkö pariskunnalle vapaa-aikaa?
”Pyrkimys on, että meille kuuluvat lomat pidetään, ja ainakin osa lomasta vietetään muualla.”
Kokon mukaan sekin riittää jo pitkälle, että lypsyjen välillä saa omaa aikaa. ”Jos haluaa, voi olla valoisaan aikaan poissa 6–7 tuntia. Kyllä sillä pärjää.”
Satu Lehtonen
Janne Kokko
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
