Lihantuottaja ajaa 1 400 kilometriä, kun vie rotujauhelihaa Pohjois-Pohjanmaalta Helsinkiin – "Emme halua pettää vakioasiakkaitamme"
Korona on tuplannut Salonurmien teurastukset ja myynnin, mutta kaikille ei silti riitä kaikkea. Nyt menisi esimerkiksi entrecoteta enemmän kuin yhdestä eläimestä irtoaa.
Ari-Pekka Salonurmi arvostaa sitoutunutta asiakaskuntaa, joka hakee häneltä tuotteita tässä Helsingin Lauttasaaressa. Kuva: Jaana Kankaanpää"Ei tällaiseen osannut lainkaan varautua. Juttelin juuri useammankin tuottajan kanssa, että jos tämä korona jatkuu vielä pitkään, tulee huikea kausi", sanoo Ari-Pekka Salonurmi.
Salonurmi myy Reko-ringissä oman tilansa ylämaankarjan lihaa. Kun teuraaksi on tavallisesti viety kaksi eläintä, nyt lähtee neljä. Myynti on siis tuplaantunut.
Salonurmella on tavallista kotileipuria isompi urakka saada tuotteet tilaajille. Eläimet lähtevät teuraiksi Kärsämäeltä edellisviikolla, sunnuntai-iltana hän toimittaa eri lihalajien tilaukset leikkaamolle Kuopioon, tiistaina hän kurvaa kylmäautollaan 200 kilometriä Kuopioon hakemaan paketit ja jatkaa 450 kilometriä Helsingin Viikkiin jakotapahtumaan.
"Jossakin vaiheessa matkaa lasken paketeille hinnat. Monesti en ehdi edes syödä, kun aikataulu on niin tiukka. Olen paikalla 10 minuuttia ennen asiakkaita. "
Tiistaista torstaihin hän hoitelee Pohjois-Helsingin, Keski-Uusimaan ja Espoon, mutta perjantaiksi Itä-Helsinkiin ei nykyisin riitä jaettavaa.
Osa Rekoista avaa myyntinsä vasta sunnuntaina.
"Pitää osata ennakoida, mitä asiakkaat haluavat, ja 95-prosenttisesti osaankin. Juuri nyt kaikki haluavat juhannusgrilliin entrecoteta, mutta eihän sitä tule yhdestä eläimestä kuin 5–8 kiloa."
Tuhannen kilon erästä valtaosa tilataan jauhelihana, joka maksaa 14 euroa kilolta.
Salonurmi ajaa 1 400 kilometrin lenkin joka toinen viikko, kesällä kerran kuukaudessa. Helsingissä hän yöpyy sisarensa luona.
"Haluaisin puhua lähiruuasta kilometrien sijasta siitä, miten se tuotetaan ja toimitetaan. Meillä karja on vapaana luonnossa, liha luomua ja asiakas saa sen tuoreena."
Kannattaako kuskaus?
"Ei tämä mikään kultakaivos ole, enemmänkin palvelua. Saisimme myytyä lihat lähemmäksikin, mutta meillä on etelässä vakioasiakkaita, emmekä halua pettää heitä."
Koska tuore liha vaatii tarkkuutta, kuljetusta ei ole annettu muille. Hintojakin ollaan nostamassa.
Salonurmella on aikaa ajeluun, sillä tilan oma ravintola suljettiin alkuvuonna koronan takia ja poika Arttu otti tilanpidon vastuulleen. Ylijäämälihaa oman ravintolaan ei enää olisikaan.
"Hyvä jos itselle vähän."
Lue myös:
"Eihän tämmöisiä tuotteita kaupasta saa!" – lähiruoka innostaa Pohjois-Savossa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

