Sokerijuurikkaasta nostamatta pari kolme prosenttia
Viljelijöiden omistaman Multapois Oy:n puhdistuskuormain lastasi maanantaina Juha Vainion juurikasta Perniössä. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoSokerijuurikkaasta on nostamatta enää pari–kolme prosenttia, Sucroksen viljelypäällikkö Tero Tanner kertoo.
Viime syksy oli korjuun kannalta hankala, mutta tämä on ollut vielä vaikeampi.
Nostokauden alussa tiloilla tehtiin kahta työtä päällekkäin, kun viljan puinnit venyivät tavallista myöhempään.
Juurikkaan nosto sujui jonkin aikaa kohtuullisesti runsaista sateista ja märkyydestä huolimatta, Tanner toteaa. ”Sitten yllätti lumi, joka toi lisää haasteita.”
Nyt toivotaan pikkupakkasia, jotka saisivat pellot kantamaan.
Sokerijuurikasta ei yleensä ole jäänyt maahan, mutta nyt niin käy, Tanner sanoo. Joillakin alavilla lohkoilla vesi on noussut vesistöistä pelloille ja juurikasta on pilaantunut.
Tannerin arvio maahan jäävästä alasta on yhden–kahden prosentin luokkaa. Kaikkiaan juurikasta kasvaa tänä vuonna 12 000 hehtaarilla.
Sadon sokeripitoisuus on ollut odotuksia parempi. ”Märkänä syksynä sokeriprosentti ei yleensä nouse kovin korkealle, mutta nyt se on ollut yli 16”, Tanner kertoo.
Pakkaskauden jälkeen pitoisuus on lähtenyt laskuun. Kun kylmyys tuhosi lehdet, juurikas on kasvattanut uusia lehtiä ja käyttänyt siihen juuressa olevaa energiaa.
Multaa on tehtaalle tullut kuormien mukana paljon. ”Koneiden puhdistuskapasiteetti on kovilla.”
Ensimmäisellä käyntiviikolla tehdasta piti käyttää osateholla, mutta sen jälkeen raaka-ainetta on riittänyt.
Laskeeko hankala syksy ensi vuoden viljelyhalukkuutta?
Tanner arvioi, että kiinnostusta riittää. ”Juurikas on hyvä kasvi viljelykierrossa ja selkeästi edelleen kannattava, vaikka viljan hinta onkin noussut.”
SATU LEHTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
