Pula karitsanlihasta kääntyi ylitarjonnaksi
Suomalainen lammastalous on kasvanut viime vuosina isoin harppauksin. Tuotantoa on laajennettu ja uusia isoja lammastiloja perustettu paljon. Tuottajahinta nousi pitkään ja kulutuksen kotimaisuusaste korjaantui muutamassa vuodessa 20 prosentin tienoilta 50 prosenttiin.
Markkinat eivät ole pysyneet vauhdissa mukana, mikä on syksystä lähtien näkynyt ruuhkana teurastamoissa.
”Emme osanneet varautua viime syksyn suuriin teurasmääriin. Jonoa alkoi tulla loka-marraskuussa”, toimitusjohtaja Miikka Depner Vainion teurastamolta kertoo. Vainio on maan suurin lampaisiin erikoitunut teurastamo.
Vainion teurastamolle jonottaa nyt noin 2 500–3 000 teurasta. Pahimmillaan jono oli lähes 4 000.
”Osa on varmaan jonossa muuallekin”, Depner arvioi.
Sopimustuotanto on edelleen lapsenkengissä.
Valtaosa karitsoista syntyy sopimusten ulkopuolella, mikä tekee tuotannon ennakoinnista vaikeaa.
Niukan tarjonnan aikana lampurit ovat tottuneet ilmoittamaan teuraat silloin, kun ne ovat noudettavissa.
”Enää se ei vain toimi”, Depner sanoo, ja perää lammastiloilta suunnitelmallisuutta. Ensi syksyn teurasaikoja varataan jo nyt.
Pääsiäinen on yhä lampaanlihan suurin sesonki.
”Ruuhka purkautuu kohtalaisesti, jos pääsiäisenä syödään kotimaista. Kesällä teuraita tarjotaan vähemmän, joten tilanne tasoittunee vuoden lopulla”, Depner arvioi.
Hän on vakuuttunut että lampaalle on reilusti tilaa markkinoilla. ”Tuotannon kasvu on hyvä asia, tämä vain on kasvukipujen vuosi.”
Samaan aikaan kun tuotanto on kasvanut, kuluttajien ostovoima on heikentynyt. Se näkyy etenkin arvo-osien huonona menekkinä.
Tuonti on lisääntynyt Uuden-Seelannin lisäksi Venäjän tilanteen myötä myös Euroopasta ja kalliimpi kotimainen on hävinnyt asiakkaita hintakisassa. Etenkin myynti tukkuihin tökkii. Pienet lihakaupat ostavat entiseen tapaan, Depner luettelee.
Tilannetta vaikeuttaa myös se, että markkinat sakkasivat jonkin verran viime keväänäkin. Silloin Vainiolla pakastettiin karitsaa. Enää siihen ei ole mahdollisuutta.
”Edelliset varastot pitää saada purettua, eikä pakastaminen kannata.”
Vainion tuoreimmat hinnat ovat noin viidenneksen aiempia hintoja matalammat.
”Paineita laskuun olisi edelleen, mutta koitamme sinnitellä.” Myös moni muu teurastamo on laskenut hintaa.
Lampureilta teurastamot kaipaavat nyt suunnitelmallisuutta ja lihan tasaisempaa tarjontaa ympäri vuoden. Tätä korostaa myös tilanteesta huolestunut lammasasiantuntija Kaie Ahlskog Pro Agria Etelä-Suomesta.
”Nyt tiloilla tarvitaan kekseliäisyyttä ja yhteistyötä esimerkiksi myyntipaikkojen perustamisessa.”
Myös alan yhteinen markkinointi ja lihan jatkojalostuksen kehittämien olisivat tarpeen.
Tuottajahintaa ei Ahlskogin mukaan ole enää varaa laskea. ”Kipurajalla ollaan.”
TERHI TORIKKA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
