Jätekilit kasvavat lihaksi

Susanna Kujala tarkistaa jokaisen kilin voinnin päivittäin. Apuna länsigöötanmaanpystykorva Hile. Kuva: jsauramo

Susanna Kujalaa oli pitkään vaivannut kilipukkien kohtalo vuohenmaitotiloilla. Koska niistä ei ole maidontuottajiksi, ne yleensä lopetetaan viimeistään parin päivän ikäisinä.

Vuonna 2011 Kujala otti 10 kilipukkia omiksi ruokatarpeikseen. Kun hän 1,5 vuotta sitten muutti puolisonsa Mikko Raitasen kotitilalle Euran Paneliaan, tilaa avartui suuremmille suunnitelmille.

Viime maaliskuussa, vuosien mietiskelyn ja suunnittelun jälkeen, Kujala ja Raitanen ostivat 30 kilipukkia Laitilasta. Kesäkuun alussa saapui seuraava joukko, 52 ilmajokelaiskiliä.

Kun jälkimmäinen kiliporukka saapui, Kujala oli kesälomalla päivätyöstään. Uusien tulokkaiden ensimmäiset päivät eivät tosin kuulosta lomalta, sillä kilit piti juottaa käsin kahdesti päivässä. Lisämaustetta puuhaan toi se, että kilit oli vieroitettu suoraan emän alta eivätkä ne olleet ehtineet tottua käsittelyyn. Ensimmäinen haaste oli saada ne kiinni.

”Välillä piti mennä metsään potkiskelemaan pikkukiviä”, Kujala kertoo.

Kerättyään hermonsa Kujala palasi pihattoon, pystytti muutaman lisäaidan ja sai kuin saikin kilit lopulta kiinni. ”Onneksi ne oppivat pian, että tuolta ihmiseltä saa maitoa ja tulivat itse juomaan.”

Muutaman ensimmäisen päivän jälkeen suurin osa oppi juomaan hapanmaitojuomaa itse tutista. Kujala kiersi silti päivittäin tuttipullon kanssa varmistamassa, ettei kukaan ole jäänyt nälkäiseksi.

Juotto on paitsi työläin, myös kallein vaihe kilinkasvatuksessa. Kilien ensimmäiset pari kuukautta Kujala valmistaa noin sata litraa hapanmaitojuomaa päivässä. Vieroituksen jälkeen rehua ei kulu paljon, mutta vastaavasti maitolinjaiset vuohet myös kasvavat hitaasti.

Kujala ei uskalla vielä arvioida, miten kannattavaa toiminta on. ”Vielä ei tiedä, pitääkö näitä kasvattaa puoli vuotta vai puolitoista vuotta.”

Teuraskilipalkkion saa, kun ruhon teuraspaino yltää 15 kiloon. Silloin elopainon pitäisi olla suunnilleen 30 kiloa. Suurin Kujalan vuohista, Urpo, on saavuttanut tavoitteen jo neljän kuukauden iässä. Yksilöllistä vaihtelua on kuitenkin paljon.

”Olen huomannut, että esimerkiksi nuo vaaleanruskeat vuohet näyttävät paljon muhkeammilta kuin muut. Syksyllä sen sitten näkee.”

Silloin ensimmäiset pukit menevät teuraaksi. Ottajia olisi ollut jo juhannukseksi. ”Paikallislehdessä oli meistä juttu tiistaina, ja keskiviikkona oli jo auto oven takana kyselemässä, että missäs sitä lihaa on”, Kujala nauraa.

Teurastuksen jälkeen Kujala myy lihat itse. Hän aikoo käyttää pukeista kaiken mahdollisen: taljat otetaan talteen, sarvetkin saattaisivat kiinnostaa esimerkiksi käsityöläisiä.

Kujalan ja Raitasen eläinmäärä on vielä pieni, mutta eläinlääkäri on jo vieraillut tutustumassa tilaan ja sen asukkeihin.

”Vaikka tämä on vielä vain harrastus, teemme tätä niin ammattimaisesti kuin mahdollista”, Kujala kertoo.

Toistaiseksi kaikki on sujunut hyvin: suuremmilta sairasteluilta on vältytty ja eläimet ovat tulleet toimeen keskenään. Suuri merkitys lienee sillä, että tilaa riittää eikä kuttujen suosiosta tarvitse tapella tai stressata.

”Kolme pukkia olen lopettanut ja laittanut omiksi lihoiksi. Yksi oli kaksineuvoinen ja sotki paikat, kaksi muuta olivat vatsavaivaisia eikä niitä saatu kuntoon.”

Hyppimistä ja kiipeilyä rakastavat eläimet tyytyvät harrastamaan pihaton aitojen sisäpuolella. Tilanne voi kuitenkin muuttua, kunhan ne ehtivät murrosikään.

”Voi olla, että joudumme jossain vaiheessa korottamaan seiniä, että ne pysyvät tuolla”, Raitanen toteaa.

”Kuten vuohenkasvattajat joskus sanovat: ’Jos et vielä ole hullu, hanki itsellesi vuohi’”, Kujala lisää.

Pariskunta ilmeisesti pitää haasteista, sillä jutun kirjoittamisen jälkeen tilalle haettiin vielä 30 kiliä lisää. Yhteensä niitä on nyt 112.