Suomi toimittanut EU:lle todellista korkeampia maidon hintoja
Tiken toimittamissa hintatiedoissa on käytetty pohjana viime vuoden jälkitilejä. Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) uskoo Suomen saavan EU-korvauksia kunhan tilastot päivittyvät.Suomi on toimittanut EU:lle todellista korkeampia tietoja maidon tuottajahinnasta.
Tilastoista vastaava maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus Tike lisää komissiolle toimitettaviin hintatietoihin arvion jälkitilistä. Venäjän tuontikiellon vaikutus ei ole ehtinyt mukaan laskelmiin.
”Laskelmissa on tähän asti käytetty edellisen vuoden jälkitiliä, joka on 3,79 senttiä litralta”, aktuaari Sirpa Karppinen Tikestä kertoo.
Viime viikolla laskelmia on tarkistettu siten, että jälkitili pudonnut 0,5 senttiin litralta. Karppisen mukaan tarkistetut luvut on toimitettu EU:lle, mutta komissio ei ole vielä päivittänyt tuottajahintatilastoaan.
EU-komissio päätti tiistaina 28 miljoonan euron tukipaketista Baltian maiden maidontuottajille. Suomalaistuottajat jäivät ilman koska komission tilastojen mukaan maidon hinta ei ole Suomessa laskenut tarpeeksi.
Komission tilastojen mukaan maidon tuottajahinta on Suomessa laskenut 5,3 prosenttia kun verrataan tämän vuoden syyskuun ja elokuun lukuja. Jos verrataan syyskuun hintaa vuodentakaiseen, pudotusta on runsaat 4 prosenttia.
Jos jälkitilin häviäminen otetaan huomioon, on pudotus kummassakin tapauksessa selvästi yli 10 prosenttia. Lisää pudotusta on tulossa sitä mukaa kun tuoreemmat tilastot päivittyvät.
Lokakuun hinnat Tike julkaisee tänään.
Maidon hinta on vuoden takaiseen verrattuna laskenut lähes kaikissa EU-maissa. Suomessa pudotus on ollut keskitasoa. Selvästi eniten hinnat ovat laskeneet Baltiassa, mutta Suomea isompia hinnanalennuksia on nähty myös Belgiassa ja Irlannissa.
MTK:n puheenjohtajan Juha Marttilan mielestä komission ei pitäisi tuijottaa maidon markkinahintoja, koska niihin vaikuttaa moni muukin asia kuin Venäjän tuontikielto.
”Objektiivinen kriteeri on pakotteiden alaisen viennin osuus. Siinä Suomi täyttää kirkkaasti komission asettaman 15 prosentin rajan.”
Muutenkaan Marttila ei ymmärrä EU:n toimintaa pakotekriisin hoidossa.
”Koko syksyn ajan komissio on sählännyt. Alussa rahahanat olivat löysällä, kunnes huomattiin ettei toimilla ollutkaan mitään vaikutusta. Pohjois-Eurooppaa on tässä viety kuin litran mittaa.”
Baltian tukipakettia MTK:n puheenjohtaja pitää kosmeettisena toimena. Samalla matematiikalla Suomi olisi saanut 12 miljoonaa euroa.
”Tukieuroilla ei näitä ongelmia ratkaista. Tuotteille pitää vaan löytää korvaavia markkinoita.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


