Koloradonkuoriaisia voi löytyä edelleen
Koloradonkuoriaisia voi löytyä vielä perunaa nostettaessakin, Evira muistuttaa. Kaikista havainnoista pitää ilmoittaa viranomaisille. Kuoriainen pitää edelleen torjua, jotta se ei pääse talvehtimaan.Elintarviketurvallisuusvirasto Evira muistuttaa, että koloradonkuoriaisten esiintymistä pitää tarkkailla vielä perunaa nostettaessakin. Nyt ovat viraston mukaan viimeiset hetket estää kuoriaisen talvehtiminen.
Kuoriaista kannattaa siksi jatkaa edelleen, vaikka perunan varsisto olisi jo hyvin tuleentunutta.
Nostovaiheen lisäksi kuoriaisia voi löytyä noston jälkeenkin perunan jättövarsista.
Uuden sukupolven kuoriaisia on noussut maasta perunakasvustoon jo heinäkuun lopusta lähtien, ja niitä nousee edelleen.
Osa uusista aikuisista on puolestaan jo kaivautumassa takaisin maahan talvehtimaan.
Lämmin kesä ja elinvoimaiset perunakasvustot ovat taanneet hyvät olosuhteet kuoriaisten lisääntymiselle. Tänä kesänä Suomessa on löydetty neljätoista uutta koloradonkuoriaisesiintymää. Niistä 11 on löydetty Kaakkois-Suomesta, Haminasta, Miehikkälästä, Lappeenrannasta, Ruokolahdelta, Savitaipaleelta ja Taipalsaarelta, sekä kolme Etelä-Savosta, Hirvensalmelta ja Kangasniemeltä.
Kaikilta löytöpaikoilta kuoriaiset on torjuttu. Torjuntaa jatketaan tarpeen vaatiessa syksyyn saakka.
Kuoriaisesta pitää ilmoittaa Eviran päivystysnumeroon. Omatoimisesti kuoriaista ei saa ryhtyä hävittämään.
Eviran päivystysnumero palvelee viikon kaikkina päivinä kello 9–20:
040 801 4407
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



