Apetit ostaisi rypsiä ja rapsia nykyistä enemmän
Öljykasvien hinnat määräytyvät maailmanmarkkinoilla, yhtiö muistuttelee.
Viime vuosina olosuhteet ovat olleet haastavat viljelylle, myös erikoiskasveille. Tämä on osaltaan hillinnyt myös öljykasvien viljelyintoa. Samaan aikaan monet viljelijät ovat Apetitin mukaan päässeet kuitenkin mainioihin hehtaarisatoihin. Kuva: Markku VuorikariKotimaista rypsin ja rapsin siementä käytettäisiin enemmänkin, jos sitä olisi saatavilla, kertoo Apetit tiedotteessaan.
Yhtiö ilmoittaa olevansa vakaa ostaja kotimaiselle rypsille ja rapsille. Viljelyalan toivotaan kasvavan nykyisestä.
Apetitin kasviöljynpuristamolla käsitellään valtaosa kotimaisesta rypsi- ja rapsisadosta. Luonnonvarakeskus arvioi, että kuluvan vuoden rypsi- ja rapsisato on yli kolmanneksen edellistä vuotta suurempi. Sato jää kuitenkin huomattavasti kymmenen vuoden keskiarvoja pienemmäksi.
”Näkisimme mielellämme, että rypsin ja rapsin viljelypinta-ala Suomessa kasvaisi reilusti. Se kasvattaisi kotimaisen alkutuotannon omavaraisuutta”, Apetitin öljykasviliiketoiminnan johtaja Timo Huttunen toteaa.
Rypsin ja rapsin siemenestä valmistuu niin ihmisille kuin rehuteollisuuteen tärkeitä tuotteita. Siemen pystytään käyttämään 99,9-prosenttisesti.
Apetit valmistaa rypsiöljyä ruokakauppoihin ja ammattikeittiöille sekä elintarviketeollisuuteen.
Apetitin Kantvikin öljynpuristamossa Kirkkonummella öljy puristetaan siemenistä mekaanisesti ilman kemikaaleja. Samalla syntyy rypsipuristetta, joka käytetään rehuissa.
”Rypsi ja rapsi ovat merkittäviä raaka-aineita kotimaiselle rehuteollisuudelle. Niillä voidaan korvata esimerkiksi tuontisoijaa”, kertoo Huttunen.
Öljykasveista jalostetaan myös elintarvikkeissa käytettävää Black Grain from Yellow Fields -rypsinsiemenjauhetta. Sitä valmistetaan puristetusta rypsinsiemenkakusta. Se sisältää kuitua, proteiinia ja hyviä omega-3 ja -6-rasvoja.
Öljykasvien viljely monipuolistaa viljelykiertoa. Öljykasveilla on myös hyvä esikasviarvo viljan viljelyssä. Viljanviljelijältä rypsi ja rapsi eivät vaadi erillistä konekantaa.
Viime vuosina olot ovat olleet haastavat viljelylle, myös erikoiskasveille. Se on osaltaan hillinnyt myös öljykasvien viljelyintoa. Samaan aikaan monet viljelijät ovat päässeet kuitenkin mainioihin hehtaarisatoihin.
Öljykasvien hinnat määräytyvät maailmanlaajuisilla markkinoilla. Hintaan vaikuttavat öljykasvien, mukaan lukien soija ja auringonkukka, hinnat ja sato maailmalla, kasviöljyn hinta sekä raakaöljyn hinta, Apetitin tiedotteessa perustellaan hinnoittelua.
”Apetit on vakaa ostaja kotimaisille rypsille ja rapsille. Ostamme siemeniä jatkuvasti ja viljelijä voi olla yhteydessä vuodenajasta riippumatta. Vastaanottopisteitä on ympäri Suomea”, painottaa Apetitin kehityspäällikkö Perttu Korolainen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








