HKScan: "Sianlihan hintaan tarvitaan merkittävä nousu" – kaupan kanssa neuvotellaan tällä hetkellä ensi vuoden ensimmäisen jakson hinnoista
Jari Leija toteaa sianlihantuottajan kustannusten nousseen niin paljon, että tällä hetkellä tehdään silkkaa tappiota.
Juha Gröhn (vas.) ja Jari Leija uskovat sianlihan markkinatilanteen helpottuvan ensi vuonna. Kuva: Kari Salonen, Pasi Leino, Jarkko Sirkiä"Tuottajilla on kova hätä. On selvää, ettei tiloilla riitä rahaa tuottaa sianlihaa järkevästi, jos tilanteeseen ei tule muutoksia."
Näin sanoo HKScanin Suomen johtaja Jari Leija.
Leija toteaa sianlihantuottajan kustannusten nousseen niin paljon, että tällä hetkellä tehdään silkkaa tappiota. Viljan hinnan lisäksi tulosta syö esimerkiksi lannoitteiden ja energian hintojen nousu.
Leijan mukaan on selvää, että markkinoilta on nyt saatava lisää rahaa.
"Tällä hetkellä neuvotellaan kaupan kanssa ensi vuoden ensimmäisen jakson hinnoista. Itse ennustan, että raaka-aineen hinnat nousevat merkittävästi."
Leijan mukaan HKScan on jo tehnyt tuottajahinnan korotuksia. "Toivottavasti vielä pystytään tekemään lisää tänä vuonna. Ja ensi vuoteen uskon tosiaan tulevan merkittäviä muutoksia."
Sianlihaketjun tilanne on tällä hetkellä hankala, toteaa myös Atrian toimitusjohtaja Juha Gröhn.
"Maailmanmarkkinatilanne sianlihapuolella ei ole erityisen hyvä ja samalla kulut nousevat."
Gröhn kertoo, että tuottajilta on tullut paljon huolestuneita viestejä. "Osa kyselee jopa, onko rehuviljaa ylipäänsä löydettävissä mistään riittävästi."
Muidenkin kuin rehukustannusten nousu kiristää tilojen taloutta.
"Nyt olisi valtavan tärkeä asia, että koko ketju pysyisi toimintakykyisenä tämän talven yli, oli kyse porsastuotannosta tai lihasikakasvatuksesta", Gröhn sanoo. "Jos tasapaino pettää, niin vauriot ovat pysyviä"
Hän kuitenkin uskoo, että tämänkin talven yli sinnitellään.
Viimeksi rehujen hintaheilahtelut olivat isoja vuonna 2008, Gröhn muistelee. "Nyt markkina on kansainvälisempi kuin silloin. Tilannetta ei nyt pystytä umpioimaan Suomeen."
Myös Gröhn näkee kuitenkin valoa tunnelin päässä. "Ei markkina tule missään tapauksessa olemaan pysyvästi tällainen kuin se on ollut viime kuukaudet. Kyllä se siltä toipuu, kysymys on vain ajasta."
Atria on jo luvannut loppuvuodelle lihasian hinnankorotuksia.
Gröhn ei kommentoi meneillään olevia neuvotteluja kaupan kanssa. Hän pohtii markkinatilannetta laajemmin.
Suurin muutos sianlihamarkkinoilla on Kiinan alentunut hintataso, Gröhn sanoo.
"Kerroimme jo kesällä hintojen laskusta Kiinassa. Hinnat ovat siellä vakiintuneet selvästi alemmas kuin alkuvuonna."
Hän arvioi, että tilanne menee ohi. "Siellä on pakkasvarastoissa paljon lihaa ja varmaan varauduttu isompaan kysyntään kuin mikä on toteutunut. Mutta edessä on esimerkiksi kiinalainen uudenvuodenjuhla. Sinne ne varastot hupenevat ja mennään taas normaalitilanteeseen."
"Ei Kiinan tuontitarve mihinkään katoa", Gröhn vakuuttaa.
Podcastissa haastateltavana sikatilallinen Otso Heikola: "Sikatalous on kuolemankielissä"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
