Suomen heikko sato nostanee hintoja syksyllä
Maailmalla odotetaan hyvää viljasatoa. Kansainvälinen viljaneuvosto IGC ennustaa sadon olevan kaudella 2015/2016 historian kolmanneksi suurin, 1 970 miljardia kiloa. Edellisellä kaudella korjattiin kaikkien aikojen suurin sato 2013 miljardia kiloa ja kautta aiemmin 2 006 miljardia kiloa.
IGC odottaa viljan kulutuksen olevan tuotantoa suurempi, 1 978 miljardia kiloa. Tällöin vuosina 2013 ja 2014 paisuneita varastoja syödään 8–9 miljardia kiloa.
IGC:n ennusteen mukaan maailman viljavarastot olisivat kauden päättyessä 435 miljardia kiloa eli ne kattaisivat 2,5 kuukauden kulutuksen.
Eurooppaan ei kuitenkaan odoteta huippusatoja. EU:n maatalouden sääsatopalvelu Mars ennustaa EU-maiden viljasadon jäävän alle viiden vuoden keskiarvon.
Syysviljoista on luvassa hyvä sato, mutta etenkin maissi on kärsinyt kesän pitkistä helteistä ja kuivuudesta Keski-Euroopassa.
Kanadassa kuivuudesta ovat kärsineet, vehnä, kaura ja ohra. Rehuviljojen laskeva tarjonta on tukenut rehuviljojen hintoja maailmalla ja myös Suomessa loppukesästä.
Viljan laatu vaikuttaa maailmalla olevan hyvä, tosin Ukrainassa kerrotaan vehnän laadun olevan suurelta osin heikkoa.
Nykyisen tiedon valossa viljan hintaan ei ole näkyvissä maailmanmarkkinoilla nopeaa suurta muutosta ylöspäin, odotukset suuresta sadosta ja varastot hillitsevät hintarallia.
Hinnan heilunta on kuitenkin hyvin mahdollista, kuten nähtiin esimerkiksi heinäkuun alussa, jolloin pörssihinnat hyppäsivät hetkeksi ennakoitua pienempien Yhdysvaltojen varastojen takia.
Tänään keskiviikkona saadaan uusia päivityksiä odotuksiin, kun Yhdysvaltojen maatalousministeriö julkaisee sato- ja varastoennusteensa.
Luonnonvarakekus Luke arvioi heinäkuussa, että Suomen viljasato on tänä vuonna vajaa 3,4 miljardia kiloa.
Jatkuvien sateiden takia arvio on lähes viidenneksen pienempi kuin viime vuoden yli neljän miljardin kilon sato. Jos ennuste toteutuu, sato on pienin viiteen vuoteen. Vuonna 2010 sato oli noin kolme miljardia kiloa.
Elokuun alussa viljojen arvioitiin olevan paikoin lähes kuukauden tavanomaisesta kehityksestä jäljessä. Puintien siirtyminen myöhään syksyyn lisää sato- ja laatutappioiden mahdollisuutta. Luken seuraava satoarvio julkaistaan 28. elokuuta.
Tuottajahinnat ovat tällä hetkellä viime syksyä korkeammat. Viime syksynä hintoja polki alas maailman ennätyssuuri sato.
Tällä hetkellä leipävehnästä tarjotaan Suomessa 157–167 euroa tonnilta. Vuosi sitten haarukka oli 150–160 euroa.
Rehuohrasta ja -kaurasta maksetaan nyt 110–145 euroa tonnilta, kun vuosi sitten tarjoukset olivat 115–125 euroa.
Hinnoissa ollaan kaukana vuoden 2013 lukemista, jolloin leipävehnän vuoden keskihinta oli Luken tilastojen mukaan 200 euroa tonnilta, rehuohran 175 euroa ja kauran 168 euroa.
Viljakaupassa on totuttu kuulemaan, että Suomessa maksettavat hinnat määräytyvät maailmanmarkkinoiden mukaan. Suomen etäisyys Keski-Euroopasta alentaa kuitenkin hintoja Euroopan maihin verrattuna kymmeniä euroja tonnilta.
Tällä hetkellä tilanne on suomalaisen viljelijän kannalta vaikea, koska maailmalle ennustetaan hyvää satoa, mikä estää maailmanmarkkinoilla hintojen nousua. Suomeen taas ennustetaan heikkoa satoa, mikä tarkoittaa normaalia pienempää myytävän viljan määrää.
Määräytyykö viljan hinta vain maailmanmarkkinoiden mukaan vai vaikuttaako kotimaan tarjonta siihen?
”Satonäkymät ovat Suomessa tällä hetkellä niin huonot, että kyllä sen pitää vaikuttaa hintaan”, maatalousekonomisti Tapani Yrjölä Pellervon taloustutkimus PTT:stä sanoo.
”Maailman tilanne hillitsee hintoja, mutta kyllä näkisin hintojen syksyllä Suomessa nousevan. Ei kuitenkaan välttämättä niin paljon kuin toivottaisiin.”
Luke ennustaa Suomen olevan rukiissa tänä syksynä omavarainen ensimmäistä kertaa viiteentoista vuoteen.
Laskeeko rukiin hinta, jos tuontitarve poistuu?
”Laskupainetta voi vähän olla, mutta omavaraisuus on yleinen tavoite ja kotimaiselle rukiille on kysyntää. Ostajilla ei ole hirveästi varaa laskea rukiin hintaa, sillä silloin sitä ei kylvettäisi ja omavaraisuus menetettäisiin jälleen”, Yrjölä arvioi.
Tuure Kiviranta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

