”Suomalainen ruoka tarvitsee oman Äänekosken”
MTK:n tutkimuspäällikkö kaipaa elintarviketeollisuuteen yhtä hyviä uutisia kuin mitä metsäpuolelle saatiin eilen Metsä Groupin kerrottua Äänekosken investointisuunnitelmista.”Elintarvikesektorilla on ollut heikkoja signaaleja paremmasta kuten myös huomattavia investointeja”, sanoi tutkimuspäällikkö Juha Lappalain en MTK-Keski-Pohjanmaan kevätkokouksessa tänään.
Lappalaisen mukaan nämä teot eivät kuitenkaan ole onnistuneet kääntämään alan henkistä suuntaa.
”Elintarvikesektori tarvitsee Metsä Groupin investointisuunnitelman kaltaisen ison uutisen, jolla luodaan tulevaisuudenuskoa koko elintarvikealalle.”
Lappalaisen mielestä ruoka-alan tulevaisuuden kasvumahdollisuuksia sekä merkittäviä aluetaloudellisia vaikutuksia ei vielä täysin ymmärretä.”
Alkutuotannossa on jatkunut elintarviketeollisuudesta tuttu mollivoittoisuus. Lappalaisen mukaan mollivoittoisuuden merkittävä syntipukki löytyy maatalouspolitiikasta.
”Maatalouspolitiikalla on ollut ja tulee jatkossakin olemaan merkittävä rooli maataloudessa jo EU-jäsenyydestäkin johtuen. Yleisessä keskustelussa tuet nähdään pääsääntöisesti negatiivisena asiana, vaikka todellisuudessa kyse on tuesta koko elintarvikeketjulle aina kuluttajalle asti.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

