Maatilakytkentäisten yritysten koronatukea voi edelleen hakea – vasta neljännes tukeen varatusta rahoituksesta on käytetty
Alkutuotannon yrityksille varattua rahoitusta yli kolminkertaistettiin, koska sen menekki oli suurempi kuin muille maatilakytkentäisille yrityksille varatun rahoituksen.
Arkistokuva Kolatun Juustolasta. Väliaikaista tukea voivat hakea esimerkiksi omia raaka-aineitaan jatkojalostavat ja suoraan ravintoloille toimittavat maatilayritykset. Kuva: Jarno MelaYli 800 yrittäjää saanut apua koronapandemian aiheuttamiin talousvaikeuksiin maaseudun yritysten ja alkutuotannon väliaikaisista tuista, Ruokavirasto tiedottaa.
Yhteensä tukea on myönnetty kesän aikana noin seitsemän miljoonaa euroa. Se on noin neljäsosa tukeen varatusta 30 miljoonan euron rahoituksesta.
Myönteisen päätöksen saaneista yrityksistä lähes 60 prosenttia on erikoistuneita alkutuotannon alan yrityksiä. Valtaosan alkutuotannon väliaikaisesta tuesta ovat saaneet Pohjanmaan alueella toimivat yritykset.
Maatilakytkentäisille ja maataloustuotteiden jalostajille ja myyjille tarkoitettua tukea on myönnetty eniten Etelä-Savoon. Tukea ovat hyödyntäneet varsinkin maatilakytkentäiset matkailuyritykset.
Myönnetystä seitsemästä miljoonasta eurosta 4,6 miljoonaa euroa on myönnetty maatalouden alkutuotannon yrityksille. 30 miljoonan euron kokonaispotista siihen on varattu 18 miljoonaa euroa.
Alun perin sen osuus oli ainoastaan viisi miljoonaa euroa, mutta maa- ja metsätalousministeriö korotti rahoituksen osuutta heinäkuussa kovan menekin vuoksi.
Vastaavasti maatilakytkentäisille ja maataloustuotteita jalostaville yrityksille varattu osuus laski 25 miljoonasta eurosta 12 miljoonaan euroon. Tästä on tähän mennessä myönnetty hakemusten perusteella 2,8 miljoonaa euroa.
Noin viidesosa ely-keskuksiin toukokuun jälkeen tehdyistä noin 1 300 hakemuksista on jouduttu eri syistä hylkäämään.
Hylkäykseen on Ruokaviraston mukaan johtanut usein se, etteivät tukikelpoiset kustannukset ole riittäneet vähimmäistukeen tai harjoitetun toiminnan osuus koko maatilakokonaisuuden liikevaihdosta on ollut vähäinen.
Tukea voi saada 5 000–10 000 euroa. Saadakseen 5 000 euroa tukea hakemukseen pitää kirjata tukeen oikeuttavia menoja vähintään 6 250 euron edestä.
Maaseudun yritysten ja alkutuotannon väliaikaista tukea voi hakea tämän vuoden loppuun saakka.
Sitä voivat hakea maatilan yhteydessä muuta yritystoimintaa harjoittavat yrittäjät, maataloustuotteita jalostavat ja myyvät mikroyritykset sekä erikoistuneet alkutuotannon alan yritykset. Tuki on tarkoitettu koronapandemian aiheuttamiin talousvaikeuksiin.
Lisätietoja tuesta ja sen hakemisen edellytyksistä Ruokaviraston sivuilla.
Juttua muokattu 28.8. klo 13.00: Lisätty tieto ministeriön päätöksestä muuttaa alkutuotannon yrityksille sekä muille maatilakytkentäisille ja maataloustuotteita jalostaville yrityksille varatun rahoituksen osuuksia.
Lue myös:
Alkutuottajien koronatuesta jo puolet myönnetty – haku jatkuu niin kauan kuin rahaa riittää
Maatalouskytkentäisten yritysten koronatuen haku jatkuu – jo 700 yritystä hakenut tukea
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


