Suomalaisen ruuantuotannon tulevaisuus on vaakalaudalla
Minna Löytty-Rissanen, Susanna Rissanen ja Mikko Rissanen asuvat Orivedellä ja ostavat mökkimatkallaan lähiruokatuotteita Hyvätuuli Highlandin myymälässä Pieksämellä. Lihatiskin takana Hyvätuuli Highland -tuottajat Matti Kauhanen ja Esko Rissanen. Rami Marjamäki Kuva: Viestilehtien arkistoSIPOO (MT)
Jos sato on hyvä, viljan hinta laskee, eikä viljely kannata.
Kun sato on huono, viljelijä ei saa kustannuksia peittoon.
”Ei ole kenenkään intressi pistää ruuantuotantoa pysyvään ahdinkoon”, Nordkalkin myyntipäällikkö Timo Kanerva sanoo.
”Nykyään on tyypillistä, että sekä viljelijä että puoliso tekevät muualla palkkatöitä tai koneurakointia. Sillä elätetään perhe ja kustannetaan tilankin toiminta”, Kanerva ihmettelee.
Hän toteaa, että jos maatalouden kannattavuus on pitkään näin heikko, pelloista ei enää pidetä huolta. Ja mistä kotimainen teollisuus sitten saa raaka-ainetta?
”Puhtaasta ja hyvälaatuisesta tuotannosta kyllä puhutaan, mutta tuottaja ei huomaa tilityksessä kotimaisuuslisää”, Kanerva sanoo.
Perushinnan päälle tarvittaisiin sopimus- ja laatulisät.
”Miksi viljan hinnat ovat koko ajan alempana kuin Keski-Euroopassa, ja miksi laivauksen kustannukset vaikuttavat kotimaiseenkin kauppaan? Entä, miten raaka-aineesta voi olla pulaa ja hinta silti alhaalla?”
EU-jäsenyyden aikana on laajennettu karjayksiköitä.
”Nyt sikalat eivät enää kannatakaan. Tukirahaa ja viljelijöiden omaa rahaa on kulunut paljon”, Kanerva sanoo.
Nordkalkin markkinointipäällikkö Anna-Kaisa Haapajärvi toteaa, että aika paljon viljelijän pitää hallita lainsäädäntöä pärjätäkseen tukiviidakossa. ”Ympäristölupia varten pitää toimittaa monta sataa sivua selityksiä, ja sitten pelätään sanktioita.”
Pykälät ovat täynnä tiukkoja, ristiriitaisia ehtoja.
Tukien pitäisi motivoida hyvän laadun ja suurien satojen tavoitteluun ja samalla ympäristöystävällisyyteen.
”Pellon vuokrana ei saisi maksaa tukirahoja pois, niin kuin nykyisin tehdään. Jos on erikoiskasvi, josta tulee kunnon kate, se voi olla perusteltua. Viljanviljelyssä ei”, Kanerva arvioi.
Omasta pellosta viljelijät pitävät parempaa huolta kuin vuokramaista. Kuivitus ja kalkitus tehdään ajallaan, ja pH on 0,5 yksikköä korkeampi.
Saksassa pellot vuokrataan ainakin kymmeneksi vuodeksi. Samalla sitoudutaan pitämään kasvukunto hyvänä.
Suomen pelloille levitetään kalkkia enää kolmannes suosituksista. Ruotsi tukee rakennekalkitusta kansallisilla tuilla.
”On turha mättää peltoon kallisarvoisia lannoitteita, jos ravinteiden annetaan jämähtää happamuuden vuoksi käyttökelvottomaan muotoon”, Kanerva sanoo.
Ravinnetase voisi olla jopa negatiivinen. Silloin kasvit nostavat varastoituneita ravinteita. Huuhtoutumisvaara vähenee.
Nordkalk laski heinäkuussa maatalouskalkkien hintoja kymmenen prosenttia edistääkseen Itämeren suojelua ja peltojen kunnossapitoa.
”Jos kalkkia käytetään näin vähän, maatalouskalkin valmistajat eivät pysty tarjoamaan laajaa valikoimaa”, Kanerva kertoo.
Tähän asti Nordkalk on valmistanut erilaisia kalkkeja sen mukaan, minkä verran magnesiumia eri maakuntien pellot kaipaavat.
”Ruokaa ja raaka-aineita kiikutetaan fossiilisilla polttoaineilla ympäri maailmaa. Maito- tai liha-alalla joku tauti voi sulkea rajoja ihan yhtäkkiä”, Kanerva sanoo.
EU-tasolla pitäisi miettiä, miksi ruokaa ylipäänsä tuotetaan: Euroopan markkinoille vai vientiin muualle?
”Globaalista hyödykepörssitaloudesta tarvittaisiin pehmennetty versio. Ruuan raaka-aineella ei saisi pelata pörssipelejä.”
Rea Peltola
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
