Kurkku kasvaa nyt vauhdilla, mutta sesonki uhkaa jäädä lyhyeksi
Poimintaa on täytynyt suorittaa usein, jotta kurkku ei kasvaisi liian suureksi. Kasvitautien ja tuholaisten suhteen kuluva kesä on ollut helppo.
Janne Kaarlamo Perniöstä Salosta aloitti avomaankurkun korjuun kesäkuun viimeisenä päivänä. "Sopimusmäärät saadaan kyllä täyteen, mutta ihan näin kuuma ei tarvitsisi olla", hän toteaa. Kuva: Kari SalonenKotimaisen avomaankurkun sato on tänä vuonna kypsynyt nopeasti. Pitkä kuuma jakso aikaisti satokauden alkua noin parilla viikolla tavanomaisesta. Sato on myös valmistunut kerralla, mistä on seurannut haasteita jalostajille.
"Päivittäiset toimitusmäärät ovat olleet suuria ja aiheuttaneet kapasiteettiongelmia. Vaikuttaa siltä, että kaudesta tulee lyhyt, jolloin kaikkien valikoimissa olevien tuotteiden valmistaminen on haasteellista", toimitusjohtaja Tom Saurén Sauvon Säilyke Oy:stä kertoo.
"Sato on kuitenkin ollut erinomainen ja vastaanotetun kurkun laatu pääsääntöisesti hyvä."
Yritys säilöö vuosittain yli kolme miljoonaa kiloa kurkkuja. Määrästä on Saurénin mukaan nyt vastaanotettu reilusti yli puolet.
Salon Perniössä noin kymmenen hehtaarin alalla avomaankurkkua kasvattava sopimusviljelijä Janne Kaarlamo pääsi aloittamaan korjuun kesäkuun viimeisenä päivänä.
Kuumuus ei ole Kaarlamonkaan näkökulmasta ollut pelkästään myönteinen asia, sillä kiire tilalla on lisääntynyt.
"Tihkukastelu joudutaan pitämään päällä joka päivä aamuin ja illoin. Itse poiminta täytyy suorittaa kolmen päivän välein, jotta kurkut eivät pääse kasvamaan liian suuriksi."
Toimitukset tuotantolaitokseen on tehtävä riittävän tiheästi, ettei kurkku ehdi nahistua helteessä. Kurkkuerät lähtevät Sauvon Säilykkeelle Piikkiöön yleensä poimintaa seuraavana yönä.
"Kurkkua on parhaimmillaan korjattu noin 30 tonnia päivässä", Kaarlamo arvioi.
Kasvitautien ja tuholaisten suhteen kuluva kesä on ollut helppo. Kurkkujen vakiotuholaista vihannespunkkia Kaarlamo ei ole havainnut lainkaan. Myös lehtihome on pysytellyt poissa. Taudin torjuminen saattaa sateisina kesinä vaatia neljästä viiteen ruiskutuskertaa.
Kaarlamo viljelee avomaankurkun ohella viljaa, sokerijuurikasta ja hernettä. Kurkun kannattavuus on hänen mukaansa muita kasveja parempi. Kannattavuus edellyttää kuitenkin hyvää satoa, sillä perustamiskustannukset ovat korkeat.
Käytössä on useampia omavalmisteisia poimintakoneita, penkinmuodostajia sekä GPS-ohjattu istutuskone, jonka Kaarlamo omistaa yhdessä kolmen muun viljelijän kanssa. Rikkakasvien torjunnassa käytetään haraa.
Kurkun poiminta vaatii joka vuosi kymmeniä sesonkityöntekijöitä, jotka tänä vuonna tulevat pääosin Ukrainasta.
Kurkkujen tuottajahinta on pysynyt viime vuodet vakaana, Saurén vahvistaa.
"Kustannusero Keski-Eurooppaan on valitettavasti kuitenkin edelleen suuri."
Elintarvikeyhtiö Orkla ilmoitti toukokuussa, että se aikoo lopettaa tuotannon Turun tehtaallaan tämän vuoden loppuun mennessä. Päätös merkitsee myös Felix-kurkkujen kasvatuksen loppumista Suomessa.
Tuotannon lopettamisen taustalla on yhtiön mukaan Turussa tuotettujen vihannes- ja sillituotteiden viime vuosien heikko kannattavuus, alenevat myyntivolyymit sekä kiristynyt hintakilpailu.
Saurén on vielä vaitonainen siitä, olisiko Sauvon Säilykkeellä kiinnostusta solmia sopimuksia Orklan tuottajien kanssa. Kilpailijan tekemän päätöksen laajemmista vaikutuksista hänellä on selkeä käsitys.
"Vaikka yksi toimijoista lopettaakin tuotannon Suomessa, niin tuskin he silti markkinoilta poistuvat. Tuotanto vain siirtyy halvemman kustannustason maihin."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
