Nojatikkaat eivät käy telineistä
Tänään vietetään Telinetorstai-toimintapäivää. Työtelineitä tarkastetaan rakennustyömailla ympäri maata, ja samalla jaetaan tietoa turvallisuusasioista.Tänä vuonna kampanjassa kiinnitetään erityistä huomiota nojatikkaiden turvalliseen käyttöön.
”Työn tekeminen nojatikkailla ei ole turvallista ja siksi tikkailla työskentely on kiellettyä. Nojatikkaita voidaan käyttää lyhytaikaisena kulkutienä. Silloinkin tikkaat tulee kiinnittää ja tukea asianmukaisesti. Pidempiaikaista työtehtävää varten pitää rakentaa työteline tai käyttää henkilönostinta”, sanoo työsuojelusihteeri Tapio Jääskeläinen Rakennusliitosta toimintapäivän tiedotteessa.
Vuosina 1992–2011 työtapaturmissa kuoli 17 ihmistä tikkailta putoamisen vuoksi. Jääskeläisen mukaan tapaturmat sattuvat usein lyhytaikaisissa töissä, joiden vuoksi ei ole viitsitty rakentaa telineitä tai käyttää henkilönostinta.
Asetuksen mukaan tikkaiden käyttö on suunniteltava asianmukaisesti. Nojatikkaita ei saa käyttää työalustana, vaan ainoastaan tilapäisinä kulkuteinä, nostoapuvälineiden kiinnittämiseen ja irrottamiseen sekä muihin vastaaviin lyhytaikaisiin, kertaluonteisiin töihin. Tikkaiden pituus saa olla enintään kuusi metriä.
Työnantajan tulee arvioida tikkaiden käytön vaarat. Tikkaita käyttäviä työntekijöitä on opastettava niiden turvalliseen käyttöön.
Telinetorstain taustalla on lukuisia toimijoita. Joukossa on vakuutusyhtiöitä, ammattiliittoja, rakennusyhtiöitä ja julkisia tahoja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


