Saksassa epäillään”laajaa” kananmunapetosta
Saksassa epäillään kanamuniin liittyvää petosta, joka on saanut hevosenlihaskandaalin imussa laajaa julkisuutta.
Kyse on pari vuotta sitten aloitetusta selvityksestä. Tuolloin ilmeni, että lattiakanaloissa pidettiin enemmän kanoja kuin olisi säädösten mukaan ollut lupa pitää.
Pääosa lienee perinteisiä lattiakanaloita, mutta mukana saattaa olla myös muutama luomukanala.
Munakohu tuli julki maanantaina, kun kuudetta päivää Ala-Saksin maatalousministerinä ollut Christian Meyer tiedotti asiasta. Meyer vakuutti kohtelevansa ankarasti jokaista tilaa, jonka todetaan rikkoneen määräyksiä.
Saksalaisen Stern-lehden julkaisema uutinen levisi kulovalkean tavoin ympäri maailmaa, myös Suomeen.
Saksan kuluttajaministeri Ilse Aigner tavoitettiin Brysselistä ja Aigner löi lisää löylyä.
Jos epäilyt osoittautuvat todeksi, kyse on jättimittakaavan petoksesta, petoksesta kuluttajia kohtaan ja petoksesta myös niitä saksalaisia munantuottajia kohtaan, jotka ovat toimineet oikein, Aignerin kerrotaan sanoneen maanantaina.
Kohu keskittyy Pohjois-Saksaan ja valtaosin Ala-Saksin osavaltioon, missä tutkitaan 150 tilaa. Kahdessa naapuriosavaltiossa käydään läpi 50 tilaa, Aigner kertoi.
Kilpalaulantaan osallistuneiden ministerien mukaan markkinoille on päässyt miljoonia munia, jotka on kasvatettu määräysten vastaisesti liian ahtaissa oloissa.
Saksalaiset eivät ole kertoneet, miten paljon kanoja on ollut liikaa eikä oikeastaan edes sitä, minkälaisesta epäilystä on tarkalleen kyse. Se tiedetään, että asiaa alettiin penkoa vuonna 2011.
Oldenburgin kaupungin syyttäjä on viemässä asian eteenpäin lähiviikkoina.
Evira vakuuttaa, ettei vastaava ole mahdollista Suomessa eikä merkkejä vastaavasta vilpistä ole tiedossa. Kanaloiden rakentamisluvissa määritellään suurimmat kanamäärät ja tilakäynneillä tarkastetaan, ettei ehtoja ole ylitetty.
Luomukanaloissa käydään vähintään kerran vuodessa tarkastamassa, että kanalan tiedot pitävät paikkansa. Kanojen määrää seurataan tarkasti untuvikoista teuraiksi, samoin rehujen menekkiä, ja niitä verrataan pakkaamoilta saatuihin tietoihin.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
