Lantakimppa hyödyttää molempia
Baltic Sea Action Groupin Järki lanta -hankkeessa esitellään ja kehitetään lantayhteistyön malleja kotieläin- ja kasvinviljelytilojen välillä. Kummankin pitää hyötyä yhteistyöstä.
Hankkeessa mukana oleva Tuurin viljatila vastaanottaa lietelantaa naapurissa sijaitsevalta Heikkilän emakkosikalalta.
Sopimuksen mukaan tila ottaa vastaan tuhat kuutiota lietelantaa. Sitä suuremmista määristä sovitaan erikseen. Vastaanottomäärä on vaihdellut 500:sta 3 000 kuutioon.
Tilan isäntä Jarmo Nikula tilaa lietelannan hyvissä ajoin keväällä ja taas syksyllä Heikkilän tilalta. Samalla hän kertoo lohkot, joille lietettä levitetään. Heikkilä vastaa lietteen levityksestä.
Lietelantaa levitetään syksyisin ennen syysviljan kylvöä, keväisin syysviljojen oraille ja alkukesällä kevätviljojen oraille.
Syysvehnän typpilannoituksesta katetaan parhaimmillaan puolet lannalla ja kevätviljojen enintään kolmasosa. Enempää ei sovi fosforirajojen takia. Muuta fosforilannoitusta pelloille ei enää tarvita.
Tuurin tilalla on viljeltyä yli 300 hehtaaria, joista pääosa on vuokramaita. Pääviljelykasveja ovat syys- ja kevätvehnä ja myös kuminaa on ollut jonkin verran.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
