Yrttien käsittelyn 8 faktaa
Yrteistä saa eniten aromeja irti, kun käsittelee ja käyttää niitä oikealla tavalla.
Välimeren piiras syntyy muun muassa yrteistä, tomaatista ja salaattijuustokuutioista. Kuva: Jaana Kankaanpää1. Rosmariinin, salvian ja timjamin voi lisätä ruokaan kypsentämisen alkuvaiheessa. Lehtien rakenne on napakka, ja voimakkaan makuisina ne kestävät keittämistä.
2. Pehmeälehtiset basilika, minttu ja sitruunamelissa lisätään valmiiseen ruokaan.
3. Parhaiten maku irtoaa, kun leikkaat yrtit varsineen ja silppuat ne hyvin pieniksi juuri ennen ruokaan lisäämistä.
4. Mikäli et ole varma yrtin antamasta aromista, laita ruokaan aluksi pienempi määrä kuin ohjeessa on.
5. Noin teelusikallinen kuivattua yrttiä vastaa ruokalusikallista tuoretta.
6. Tuoreyrttien käytössä ei tarvitse olla yhtä varovainen kuin kuivien.
7. Säilytä basilika ja sitruunamelissa huoneenlämmössä, muut yrtit viileässä.
8. Sido kesällä tuoreyrteistä pieniä kimppuja ja kuivaa ne talven käyttöä varten. Löydät siihen ohjeet täältä.
Välimeren piiras (kuvassa)
8 annosta
Pohja
100 g voita
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
2 rkl maitoa tai vettä
Täyte
2 dl ruokakermaa
1 dl maitoa
3 munaa
1 dl tuoreita yrttejä,
esimerkiksi oreganoa, basilikaa
timjamia ja rosmariinia
1 dl persiljaa
2 valkosipulin kynttä
2 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa
1/2 tl valko- tai mustapippuria
1 prk (180 g) chilin makuisia salaattijuustokuutioita
2 tomaattia
Nypi voin joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Lisää murumaiseen seokseen maito ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Voitele halkaisijaltaan noin 26 senttimetrin piirasvuoka. Taputtele taikina vuoan pohjalle ja reunoille.
Sekoita kerma, maito ja munat tasaiseksi seokseksi, lisää hienonnetut yrtit, mausteet, valutetut juustokuutiot ja pilkotut tomaatit. Kaada täyte pohjalle.
Kypsennä uunin alaosassa 200 asteessa noin 45 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja pinta kauniisti ruskistunut.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
