Suomalaiset siansorkat pyrkivät Pekingin markkinoille
Nykyisin suomalaista lihaa ei voi viedä Kiinaan. Vientiä jarruttaa, ettei kiinalainen valvontaviranomainen ole hyväksynyt suomalaisia lihalaitoksia.Maa- ja metsätalousministeriö ja Elintarviketurvallisuusvirasto (Evira) ovat pitkään tehneet töitä, jotta suomalaista lihaa voitaisiin viedä Kiinaan. Toistaiseksi vienti ei onnistu, koska kiinalainen valvontaviranomainen ole hyväksynyt suomalaisia lihalaitoksia.
Suomen ja Kiinan viranomaiset ovat keskustelleet viennin aloittamisesta Pekingissä. Suomalaiset tapasivat Kiinaan tuotavan ruuan laadun tarkastuksista ja lihalaitosten ennakkohyväksynnästä vastaavan viranomaisen (AQSIQ) sekä varaministerin Wu Qinghain .
”Viimeinen luonnos käytettävästä eläinlääkintätodistuksesta on Kiinan viranomaisilla eli AQSIQ:n käsissä. Kävimme keskustelua hyvässä hengessä ja toivon, että ennakkotarkastus suomalaisiin laitoksiin toteutuisi mahdollisimman nopeasti”, Eviran yksikönjohtaja Kyösti Siponen kertoo.
”Tapaaminen järjestettiin, sillä halusimme tukea maa- ja metsätalousministeriön, Eviran ja yritysten ponnisteluja avata vienti Kiinaan”, kertoo puolestaan Elintarvikekehityksen klusterin ohjelmajohtaja Jukka Lähteenkorva .
Hänen mukaansa suomalaiset yrittävät saada kiinalaisviranomaiset tarkastamaan suomalaisia teurastamoja ja hyväksymään laitokset, jotta lihatuotteiden vienti voidaan aloittaa Kiinaan.
Siposen ja Lähteenkorvan lisäksi tapaamiseen osallistuivat sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.) ja HK Scanin viennistä vastaava johtaja Petri Haaparanta .
”Jos saamme tarkastajat Suomeen tutustumaan laitoksiimme, siitä hyötyy koko Suomen lihajalostusteollisuus”, Haaparanta sanoo.
”Vientiin menisi ruhonosia, joita kotimaassa ei juurikaan käytetä, kuten lihaisia luita ja sorkkia. Tuotteet ovat laadukkaita, mutta suomalaisen ruokakulttuurin vuoksi niitä ei ole täällä totuttu käyttämään.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



