Ympäristöohjelma puree vesistökuormitukseen, Pohjan- ja Suomenlahteen huuhtoutuvien ravinteiden määrä laskenut 15–20 prosenttia

Suojavyöhykkeiden oikeaan sijoitteluun pitäisi kiinnittää enemmän huomiota, raportissa todetaan. Salolaisen Mikkolan tilan suojavyöhykkeet ovat oikeaoppisesti joen jyrkillä rantatörmillä. Niitä hoitavat lampaat, joita tässä paimentaa bordercollie Spai. Kuva: Kari Salonen

Maatalouden ympäristötuki ja -korvaus ovat nyt olleet käytössä 25 vuotta. Maataloudesta Pohjan- ja Suomenlahteen huuhtoutuvien ravinteiden määrä on laskenut 15–20 prosenttia aikaisempiin korkeimpiin arvoihin verrattuna, jokiseurannan tiedot kertovat.

Vain Saaristomeren typpi- ja fosforikuormitus ei ole laskenut, Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Eila Turtola kertoi Helsingissä tiistaina. Hän esitteli tutkimusta, jossa selvitettiin eri ympäristökorvaustoimien vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta.

Saaristomeren suhteenkin ollaan menossa oikeaan suuntaan, Turtola sanoi. "Alueen peltojen fosforitaso on lähtökohtaisesti niin korkea, että kestää kauan, ennen kuin se laskee. Meidän pitää vain olla kärsivällisiä."

Tosin esille nousi myös se, ovatko ympäristötoimet mahdollisesti vaikuttaneet osin itseään vastaan.

Kasvipeitteisyyteen liittyy ristiriita: jos maa on pitkään muokkaamatta, kasvimateriaalista alkaa kertyä pellon pintaan huuhtoumille altista fosforia. Se saattaa olla osasyy Saaristomeren tilanteeseen.

Ympäristötoimien tehoa selvitettiin tutkimuksessa kirjallisuuskatsauksen ja asiantuntija-arvioiden perusteella. Omaa kenttätutkimusta ei selvitykseen kuulunut.

Tutkimuksen loppupäätelmä oli, että vuosina 2014–2020 toteutettava maatalouden ympäristökorvausjärjestelmä on vähentänyt vesistöjen ravinnekuormitusta kohtalaisen hyvin.

Maaperän kasvukunto ei tutkimuksen mukaan ole juuri kohentunut. Tosin tutkijoilla ei ollut käytettävissään esimerkiksi tietoja maan kasvukuntoon oleellisesti liittyvästä peltojen tiivistymisestä.

Ilmastonsuojelun näkökulmasta maatalouden ympäristökorvausjärjestelmä todetaan melko tehottomaksi. Tämä johtuu osittain siitä, että ilmastoasiat eivät olleet ohjelmaa suunniteltaessa yhtä voimakkaasti esillä kuin nykyään.

Luonnon monimuotoisuuden eli biodiversiteetin lisäämisessä ympäristökorvausjärjestelmä onnistui osittain, mutta vaikuttavimpien toimenpiteiden pinta-alat jäivät pieniksi. Ympäristösopimukset ovat kalliita toteuttaa eivätkä sovi kaikille.

Kustannustehokkuuden näkökulmasta ympäristökorvausjärjestelmän parhaaksi toimenpiteeksi nousi peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys.

Se edistää useita ympäristötavoitteita ja on edullinen toteuttaa, koska se ei vie pellolta viljelyalaa kasvukaudella.

Kustannustehokkaiksi osoittautuivat raportin mukaan myös monivuotiset ympäristönurmet, luonnonhoitopellot ja suojavyöhykkeet.

Hankkeen loppuraportissa annetaan muun muassa seuraavanlaisia suosituksia tulevalle ohjelmakaudelle:

Ympäristönhoitonurmet edistävät useampia ympäristötavoitteita. Ne halutaan kohdentaa aiempaa enemmän eteläiseen Suomeen ja turvepelloille.

Suojavyöhykkeitä ei nyt ole aina perustettu paikoille, joiden ympäristöhyöty olisi suurin. Ne pitäisi kohdentaa vesistöjen varsille ja kalteville pelloille Etelä-Suomen suojavyöhykesuunnitelmien mukaisesti.

Toistuvasti tulvan alle jäävät pellot tulisi perustaa suojavyöhykkeiksi tai poistaa viljelystä kokonaan.

Talviaikaiseen kasvipeitteisyyteen tulisi hyväksyä vain monivuotiset kasvit ja sänki.

Fosfori- ja typpilannoituksen enimmäismäärien säätely on tarpeen koko Suomessa – siis myös niille tiloille, jotka eivät kuulu ympäristöohjelmaan.

Tuotantokykynsä menettäneiden turvepeltojen pohjavettä pitäisi nostaa. Yksivuotisten kasvien viljely turvepelloilla pitäisi lopettaa.

Raportissa todetaan, että turvepellot pitäisi määritellä tukiehdoissa yksiselitteisesti.

Lannankäsittelyteknologiaa pitää kehittää, jotta lantaa saataisiin siirrettyä kustannustehokkaasti kotieläintiloilta kasvinviljelytiloille.

Perinnebiotooppien ennallistamiseen ja kosteikkojen perustamiseen tarvitaan lisää rahoitusta.

Peltoluonnon monimuotoisuuden säilyttämistä tulisi tehostaa tukemalla niittypeltojen ja kukkakaistojen perustamista sekä pitkäaikaisten luonnonhoitopeltonurmien säilymistä.

Ympäristökorvausjärjestelmässä on mukana noin 90 prosenttia Suomen peltoalasta.

Ohjelmakaudella 2014–2020 ympäristökorvauksiin on varattu 1,656 miljardia euroa, mikä on noin viidesosa maaseutuohjelman koko rahoituksesta. Ympäristökorvausjärjestelmän rahoituksesta noin 40 prosenttia on peräisin EU:sta. Loppu on kansallista rahoitusta.

Ympäristökorvauksen osuus maatilojen kokonaistuotosta on pienentynyt. Ohjelmakaudella 2014–2020 se on ollut keskimäärin viisi prosenttia. Osuus ja samalla ympäristökorvauksen merkitys on suurempi kasvinviljelytiloilla kuin kotieläintiloilla.

Suurin merkitys ympäristökorvauksella on lammas- ja vuohitiloille, joiden kokonaistuotosta se on 13 prosenttia, ja pienin sika- ja siipikarjatiloilla, joilla se on 1–2 prosenttia. Siipikarjatiloista noin kolmasosa onkin jättäytynyt ympäristökorvausjärjestelmän ulkopuolelle.

Lue myös:

Kommentti: Miten viljelijän into säilyy, kun noudattamalla ympäristöehtoja pilkuntarkasti saa vain kuraa niskaan?