Venäjänsikasulku laski tuottajahintaa
Atria alensi sianlihan tuottajahintaa kolmella sentillä maanantaina. Atrian varatoimitusjohtaja Jari Leija kertoo syynä olevan Euroopan markkinatilanteen ja etenkin Venäjän asettaman tuontikiellon.
Lihatalot pelkäävät tuontikiellon aiheuttavan Suomeen halvan tuontilihan tulvan Euroopasta.
Vielä on epävarmaa kuinka tilanne kehittyy lähiviikkoina.
”Jos kielto jää lyhyeksi tilanne laukeaa. Pitkittyessään sillä tulisi olemaan vaikutuksia markkinoihin. Toivotaan, että asia ratkeaa”, Leija sanoo.
HK Scanin hankintajohtaja Veli-Matti Jäppilä perustelee HK:n kahden sentin alennusta kilohintaan samalla syyllä. Jäppilän mukaan tuonti Suomeen Keski-Euroopasta on jo helmikuussa kasvanut normaalista.
”Nyt on elettävä pari viikkoa kerrallaan ja katsottava kuinka tilanne etenee. Ilman viennin pysäytystä markkinatilanne olisi ollut nyt hyvässä tasapainossa”, Jäppilä harmittelee ja toivoo viennin pääsevän käyntiin sekä kuluttajien suosivan kotimaista.
MTK:n sikajaosto ei lihatalojen perusteluja niele.
”Jollainhan hinnanlaskua pitää tietenkin aina perustella. Toivoin, että suomalainen teollisuus olisi pystynyt pitämään hinnasta kiinni, vaikka Keski-Euroopassa hinnat laskivat. Näköjään pelkkä tuonnin uhka riittää Suomessa perusteeksi laskea hintaa”, jaoston varapuheenjohtaja Vesa Harjunmaa sanoo.
”Olisiko Keski-Euroopan tilanne voinut vaikuttaa näin nopeasti Suomeen ja oliko hinnanlaskuun todellinen tarve?”, jaoston puheenjohtaja Jouni Mäkisalo epäilee.
”Miksi vastaavasti hinnan nousut Euroopassa eivät näy Suomessa koskaan näin?”
Harjunmaa toteaa, että sikatiloilla kannattavuus on jo niin huono, ettei se paljon enää voi huonommaksi mennä.
”Atrian ja HK:n perjantaina kello 16 kertomat hinnantiputukset eivät ainakaan edesauta kannattavuusongelmien ratkaisussa. Tuntuu, että lihataloissa ei ymmärretä ollenkaan missä asemassa sikatilat ovat.”
Mäkisalo sanoo teollisuuden pelaavan lyhytnäköistä peliä. ”Hinnanlaskut vaikuttavat tuotantomääriin ja se tulee laskemaan sianlihan omavaraisuutta. Siitä kärsii teollisuus itse, jos kotimaista lähellä tuotettua lihaa ei ole enää kohta saatavilla.”
Venäjä asetti tuontikiellon sianlihalle ja eläville sioille EU:sta tammikuun lopussa, kun Liettuassa todettiin 24. tammikuuta afrikkalainen sikarutto kahdessa villisiassa.
EU on neuvotellut tuontikiellosta Venäjän kanssa ja neuvottelut jatkuvat tällä viikolla.
Maanantaina EU:n maatalousministerit keskustelivat asiasta kokouksessaan Brysselissä.
Venäjän ja EU:n välillä on myös ratkaisematta perunan tuontikielto EU:sta Venäjälle.
TUURE KIVIRANTA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
