
Näin kananmunien laatu varmistetaan – apuna kamera ja koputtelija
Loimaalla sijaitseva kananmunapakkaamo Kieku Oy jouksuttaa kennoihin 13 miljoonaa kiloa kananmunia.
Pakkaamiensa munien määrällä Kieku yltää suomalaispakkaamoiden joukossa kolmannelle sijalle. Kuva: Sanne Katainen
Maria Lindeman nostelee kennonippuja lajitteluhihnalle. Yhdessä nipussa on 180 munaa. Kuva: Sanne Katainen
Lain mukaan kaikki EU:ssa tuotetuissa kananmunissa pitää olla yksilöllinen leima. Ensimmäinen numero kertoo tuotantotavan: 0=luomu, 1=lattiakanala ja 3=häkkikanala. FI on maatunnus ja 15464 kanalan tunnisteluku. LO on Kieku-pakkaamon tunnus ja 130 erätunnus. Kuva: Sanne Katainen
Tuottajien pahviset kennot palautetaan lähtötilalle. Teollisuusmunat pakataan kierrätettäviin muovikennoihin. Kuva: Sanne KatainenLoimaalaisen Kieku Oy:n kananmunapakkaamossa munien matka varastosta kuluttajapakkauksiin alkaa kun, tiloilta tulleet kananmunakennoniput lastataan hinnalle.
Yhdessä nipussa on 180 munaa eli noin 200 kanan tuotos.
Ennen kuin hihna pyörähtää käyntiin, tietokoneeseen syötetään tilan tiedot.
Ne seuraavat munia myyntipakkauksiin saakka, jotta kukin tuottaja saa munista laatuun ja määrään perustuvat hinnan.
Hihnalla kananmunien ensimmäinen etappi on kameralajittelija. Se paljastaa, onko joukossa liian likaisia tai säröisiä munia ja sylkäisee ne saman tien pois.
Tarkastuksen läpäisseet munat vilistävät sotilaallisissa riveissä koputtajaan.
Sen tehtävä on napautella munia, jotta viimeisetkin kuorivialliset munat ohjautuvat teollisuuskäyttöön eivätkä kuluttajapakkauksiin.
Seuraavaksi on vuorossa leimaus. Jokaiseen munaan laitetaan merkitä, joka kertoo tuotantomaan ja -tavan lisäksi tuotantotilan.
Munien matka jatkuu lajittelijalle, M- ja L-kokoiset A-laatuluokan munat päätyvät kuluttajapakkauksiin. S-koko ja B-luokka menevät teollisuuden raaka-aineeksi.
Pakkaamo on pitkälle automatisoitu, minkä ansiosta työntekijöiden raskaat tehtävät ovat oleellisesti keventyneet.
Vuodessa pakataan 13 miljoonaa kiloa kananmunia, mikä tekee yhtiöstä maan kolmanneksi suurimman.
"Tämä on Suomen ja ehkä koko Euroopan tehokkain pakkaamo", kertoo Kiekun toimitusjohtaja Juha Lehto.
Kiekun asiakkaita ovat kaikki merkittävät keskusliikkeet. 80 prosenttia tuotannosta on kaupan omia merkkejä.
Lue myös: Munapakkaamo Kieku 10-vuotias - tuottajien osakeyhtiö ei kaipaa ulkomaalaisia omistajia
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
