Yle: Norjalaiset kehittäneet maatalouden päästöjä merkittävästi vähentävän bakteerimenetelmän – näin paljon päästöt vähenivät
Norjalaisten kehittämä bakteerimenetelmä pystyy muuntamaan maatalouden kasvihuonekaasut harmittomaksi typeksi, mikä leikkaisi maatalouden päästöjä jopa 95 prosentilla.
Norjalaisten kehittämä bakteeri pystyi vähentämään jopa 95 prosenttia maatalouden päästöistä. Kuvituskuva. Kuva: Markku VuorikariYle uutisoi, että norjalaiset tutkijat ovat keksineet uuden bakteerimenetelmän, joka auttaisi vähentämään maatalouden päästöjä merkittävästi. Kehitetty menetelmä pystyisi muuntamaan maatalouden kasvihuonekaasut harmittomaksi typeksi.
”Kasvatimme muutamia tarkasti valikoituja dityppioksidia kuluttavia bakteereja mädätetyssä biomassassa, kunnes bakteereja oli miljardeja yhtä millilitraa kohden. Myöhemmin lannoitimme maan mädätetyillä aineilla”, bakteerin kehittämiseen osallistunut mikrobiologi Elisabeth Gautefall Hiis sanoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:lle.
Ylen mukaan ensimmäiset kokeet bakteerin kanssa olivat äärimmäisen lupaavia, sillä bakteerit pystyivät vähentämään kasvihuonekaasuja jopa 95 prosentilla välittömästi lannoituksen jälkeen.
Tutkijat kuitenkin korostavat, että lisätutkimuksia tarvitaan vielä menetelmän laajempaan hyödyntämiseen maataloudessa.
Juttua muokattu 3.6.2024 klo 10.37: Alunperin jutussa puhuttiin kehitetystä bakteerista, vaikka kyseessä olikin ollut bakteerimenetelmä. Juttu korjattu niin, että puhutaan kehitetystä menetelmästä, eikä uudesta bakteerista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat










