Metsä

Puukaupat kasvaneet viime vuodesta viidenneksen – kuusitukin ja havukuitupuiden hinnat nousseet noin 15 prosenttia

Metsä 23.08.2018

"Metsänhoitoyhdistyksestä kannattaa tarkistaa, mikä on vallitseva paikallinen hintataso", MTK:n tutkimuspäällikkö Erno Järvinen neuvoo.


Pentti Vänskä
Metsäkoneenkuljettaja Santeri Turunen harvensi tällä viikolla mäntyvaltaista leimikkoa Karttulan Syvänniemessä Kuopiossa.
Metsäkoneenkuljettaja Santeri Turunen harvensi tällä viikolla mäntyvaltaista leimikkoa Karttulan Syvänniemessä Kuopiossa. "Töitä on riittänyt ja niitä on hyvin luvassa myös syksyksi", Turunen kertoo.
Jukka Pasonen
Kuusikuitupuun keskihinta oli viime viikolla 19,6 euroa kuutiometriltä, liki 17 prosenttia parempi kuin vuotta aiemmin.
Kuusikuitupuun keskihinta oli viime viikolla 19,6 euroa kuutiometriltä, liki 17 prosenttia parempi kuin vuotta aiemmin.
Jukka Pasonen
Havutukkien hintakehitys näyttää tasoittuneen kesän kuluessa.
Havutukkien hintakehitys näyttää tasoittuneen kesän kuluessa.
Jukka Pasonen
Viime viikon loppuun mennessä puukauppojen määrä oli noussut 23,8 miljoonaan kuutiometriin.
Viime viikon loppuun mennessä puukauppojen määrä oli noussut 23,8 miljoonaan kuutiometriin.

Puukauppa on jatkunut kesälomakauden jälkeen viime vuotta vilkkaampana.

Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat puuta yksityismetsistä viime viikolla 521 000 kuutiometriä, mikä on liki 50 000 kuutiometriä enemmän kuin viime vuoden vastaavalla viikolla.

Viime viikon loppuun mennessä puukauppojen määrä oli noussut 23,8 miljoonaan kuutiometriin. Se on viidenneksen enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Metsäteollisuus ry:n julkaisemissa puukauppatiedoissa oli kahdeksan viikon tauko Stora Enson tietojärjestelmän uudistukseen liittyvien ongelmien vuoksi.

Tänään torstaina tuoreet tiedot saatiin viimein päivitettyä Metsäteollisuuden verkkosivuille, tosin vielä hieman puutteellisina.

Metsäteollisuus ry:n jäseniltään keräämien hintatietojen mukaan yksityismetsistä ostetuista puutavaralajeista eniten on noussut kuusikuitupuun hinta. Valtakunnallinen keskihinta oli viime viikolla 19,6 euroa kuutiometriltä, liki 17 prosenttia parempi kuin vuotta aiemmin.

Kuusitukista teollisuus maksoi noin 14 ja mäntytukista noin 12 prosenttia viimekesäistä enemmän.

Havutukkien hintakehitys näyttää Metsäteollisuuden käyrän mukaan tasoittuneen kesän kuluessa. Alkuvuoden jyrkin nousu ajoittui touko–kesäkuuhun.

MTK:n tutkimuspäällikkö Erno Järvinen neuvoo metsänomistajia olemaan yhteydessä aina omaan metsänhoitoyhdistykseen ennen puukaupan solmimista.

"Metsänhoitoyhdistyksestä kannattaa tarkistaa, mikä on vallitseva paikallinen hintataso eri puutavaralajeissa."

Valtakunnallinen keskihinta ei Järvisen mukaan vielä paljon kerro, koska alueellisesti hinnoissa on suuria eroja.

Pohjois-Savon metsänhoitoyhdistyksen johtaja Pekka Sahlman kertoo, että kevät oli puukaupoissa vilkas ja nyt lomien jälkeen vauhti on jälleen kiihtymässä.

"Kaikilla puutavaralajeilla kysyntä näyttää jatkuvan hyvänä."

Kysytyimpiä leimikoita ovat Sahlmanin mukaan Pohjois-Savossa kuusitukin päätehakkuut ja männyn harvennukset. Sen näkee myös hintatilastoissa: kuusitukin ja mäntykuitupuun hinnat ovat nousseet parhaiten.

Pohjois-Savossa runkohintakauppoja on tehty tänä vuonna päätehakkuista 30 prosenttia. Männyn kokorungon hinta on noussut viime vuodesta 14,5 prosenttia 58,3 euroon kuutiometriltä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit