
Kuulostaako rannassasi siltä, että joku puhaltelee tyhjään pulloon – tästä saattaa olla kyse
Syyllinen kumeaan ääneen saattaa löytyä jopa kilometrien päästä.
Kaulushaikara piileskelee usein rehevärantaisten lintujärvien ja merenlahtien laajoissa järviruovikoissa. Kuva: Kankaanpää JaanaJos kuuntelee tarkasti, etenkin iltaisin Etelä-Suomen ruovikkoisilla rannoilla saattaa kuulua sumutorveltakin kuulostava buuuh-ääni, joka toistuu useamman kerran. Kumean äänen tiedetään kantautuvan jopa viiden kilometrin päähän.
Syyllinen on todennäköisesti kaulushaikara, jota on hyvin vaikea havaita, koska se asustelee rehevärantaisten lintujärvien ja merenlahtien laajoissa järviruovikoissa.
Kaulushaikaran suojaväritys sopeutuu ruovikkoon lähes täydellisesti. Ilman linnusta lähtevää kumeaa ääntä kaulushaikaran olemassaoloa olisi vaikea havaita.
Lennossa haikaran kaula on heimon lajeille ominaisesti syvälle hartioiden väliin vedettynä. Jalat ovat lennossa ojennettuina koko pituuteen ja pitkät varpaat ulottuvat kauas pyrstön kärjen taakse. Lentäessään kaulushaikara näyttää hieman pöllöltä.
Puhaltelua kuulee yleensä toukokuun alusta heinäkuun puolelle, lähinnä illalla. Koiras aloittaa ääntelynsä illan hämärtyessä ja voi jatkaa sitä lähes keskeytyksettä aamuun asti, joskus jopa keskellä päivää. Ääni toistuu tahdikkaasti useamman kerran sarjoina.
Erikoisen äänen saa aikaan ruokatorvi, jonka lintu ensin lataa täyteen ilmaa.
Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 26.6.2024Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

