
Ponssen tehtaan ylösajo leikkasi metsäkoneiden toimitusmäärää neljänneksen – "Työmarkkinatilanne Suomessa voi vaikuttaa yhtiön kannattavuuteen"
Ponssen tilausvirta nousi heinä–syyskuussa kaikkien aikojen ennätykseen. Konserni odottaa tämän vuoden euromääräisen liikevoiton olevan viime vuoden tasolla.
Ponssen metsäkoneiden kysyntä on jatkunut suotuisana. Tilauskanta nousi syyskuun lopussa 281,6 miljoonaan euroon, vuotta aiemmin kanta oli 154,2 miljoonaa euroa. Kuva: Pentti Vänskä
Tehdasinvestointi on merkittävä kehitysaskel sekä tehtaan logistiikan että tuotantojärjestelmän kannalta ja antaa erinomaisen pohjan tulevaisuudellemme, Ponssen toimitusjohtaja Juho Nummela kehuu. Kuva: Pentti VänskäVieremäläisen metsäkonevalmistajan Ponssen uuden tehtaan ylösajo jarrutti koneiden tuotantoa heinä–syyskuussa. Toimitettujen koneiden määrä oli neljänneksen pienempi kuin viime vuonna vastaavalla jaksolla.
Liikevaihto laski viime vuoden heinä–syyskuun 139,6 miljoonasta eurosta 124,8 miljoonaan euroon, ja liiketulos suhteutettuna liikevaihtoon heikkeni 13,3 prosentista 7,9 prosenttiin.
Numerot jäivät alaa seuraavien analyytikoiden odotuksista.
Koko alkuvuoden liikevaihto kasvoi 4,4 prosenttia 415,9 miljoonaan euroon, mutta liiketulosprosentti heikkeni 11,8 prosentista 9,5 prosenttiin. Sijoitetun pääoman tuotto laski viimevuotisesta 24,8 prosentista 19,0 prosenttiin.
Toimitusjohtaja Juho Nummelan mukaan tuotantolinjojen ylösajon aikana tehtaan kapasiteettia rajoitettiin suunnitelmien mukaisesti ja sitä nostettiin syyskuun loppua kohti.
"Koneita valmistuu nyt suunnitellusti", Nummela kertoo osavuosikatsauksessa.
"Tehtaan investointi on loppusuoralla. Merkittävä osa laiteasennuksista on tehty ja investointi tullaan saattamaan loppuun vuoden viimeisen neljänneksen aikana."
Komponenttien saatavuudessa on hänen mukaansa edelleen haasteita, mutta tilanne on tällä hetkellä Ponssen kannalta suhteellisen normaali.
Ponssen tilausvirta nousi kolmannella vuosineljänneksellä kaikkien aikojen ennätykseen. Tilauskanta kohosi viime vuoden vastaavan ajankohdan 154,2 miljoonasta eurosta 281,6 miljoonaan euroon.
"Kysyntä jatkui hyvänä lähes kaikilla markkina-alueillamme", Nummela sanoo.
Ponsse odottaa euromääräisen liikevoiton olevan tänä vuonna samalla tasolla kuin viime vuonna.
Markkinatilanne on jatkunut suotuisana, mutta työmarkkinatilanne Suomessa huolestuttaa yhtiötä.
"Työmarkkinatilanne Suomessa voi vaikuttaa toimitettavien koneiden määrään ja yhtiön kannattavuuteen", osavuosikatsauksessa todetaan.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
