Yle: Turkistarhoilla ammuttiin vain murto-osa poikkeusluvan saaneista linnuista
Turkistarhojen läheisyydestä ammuttiin Riistakeskuksen poikkeusluvalla vain 417 lintua. Poikkeuslupa myönnettiin lintuinfluenssan aiheuttamien vahinkojen estämiseksi.
Lintuja olisi saanut ampua liki 450 tilalla. Mahdollisuutta käytti 20 tilaa. Ammutuista linnuista suurin osa oli naakkoja. Kuva: Johannes TervoSe on vain neljä prosenttia lupaehdoissa sallituista noin 10 000 linnusta. Tuottajajärjestö Fifur haki alun perin lupaa 37 800 linnun hävittämiseen.
Suomen riistakeskus myönsi turkiseläintarhojen läheisyyteen poikkeuksellisen määrän lintujen poikkeuslupia lintuinfluenssan aiheuttamien vahinkojen estämiseksi.
Riistasuunnittelija Ohto Salo Riistakeskuksesta toteaa Ylen uutisessa, että ampuminen on vähentänyt tilojen ympärillä lentäviä lintuja ja todennäköisesti myös pelottanut niitä pois, jolloin tartuntariski on vähentynyt.
Myönnetty poikkeuslupa on voimassa vain muutaman päivän 26.7. – 31.7. Suurin osa luvan saaneista turkistarhoista sijaitsee Pohjanmaan sekä Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa.
Rauhoittamattomien lintujen metsästysaika alkoi 1.8. Rauhoittamattomat lintulajit ovat harmaalokki, merilokki, kesykyyhky, räkättirastas, varis, naakka, harakka ja korppi poronhoitoalueella.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








