Takavuosien suurmyrskyt nostavat edelleen metsävakuutuksen hintaa
Kaksi suurinta metsävakuuttajaa kaavailee isoja korotuksia hintoihin. Keskikokoisen metsän vakuuttaa silti alle satasella vuodessa.Lähi-Tapiola on nostamassa metsävakuutuksen maksuja kolmantena vuonna peräkkäin. Korotuksilla paikataan viime vuosien suuria korvausmenoja.
Alueyhtiöilleen Lähi-Tapiola ehdottaa saman suuruisia korotuksia kuin edellisvuosina.
”Alueyhtiöt päättävät itse hinnoittelustaan”, toimitusjohtaja Jari Sundström Lähi-Tapiola Vahinkovakuutuksesta sanoo.
Kahtena viime vuonna Lähi-Tapiola ja sen edeltäjät nostivat metsävakuutuksen maksuja yhteensä 25 prosenttia.
Lähi-Tapiola muodostuu Espoon pääkonttorista sekä 19 alueyhtiöstä. Ensi vuonna pääkaupunkiseudulla aloittaa ryhmän suurin alueyhtiö.
Korotuksia joka vuosi
Pohjola Vakuutuksessa päätetään metsävakuutuksen hinnat ja ehdot lähiviikkoina. Toissa vuoden korotus oli 12 prosenttia ja viime vuoden hieman vähemmän.
”Myrskytuhot vaikuttavat varmasti vakuutusmaksuihin ensi vuonnakin”, asiakkuuspäällikkö Teppo Pöllänen Pohjolasta sanoo.
Vuoden 2010 kesällä myrskysi rajusti kolme kertaa, mikä aiheutti suuria tuhoja. Seuraavan vuoden lopulla Tapani- ja Hannu-myrskyt puhalsivat vielä pahemmin
Myrskyt kaatoivat parissa vuodessa puuta enemmän kuin viime vuosikymmeninä yhteensä.
Metsänomistajille aiheutui satojen miljoonien eurojen vahingot.
Kaarnakuoriaisten tuhot ovat kymmenkertaistuneet neljässä vuodessa, kun paljon puuta on jäänyt korjaamatta. Vakuutusten hintojen korotuksia perustellaan myös hyönteistuhoilla.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

