Puukauppa jää viime vuodesta
Puukaupan vauhti on ollut marraskuussa selvässä laskussa.
Metsäteollisuuden ostot yksityismetsistä jäivät viime viikolla 514 458 kuutiometriin.
Se oli kolmanneksen vähemmän kuin viime vuonna vastaavalla viikolla.
Tänä vuonna metsäteollisuus on ostanut yksityismetsistä puuta liki 27 miljoonaa kuutiometriä. Viime vuonna tähän aikaan kasassa oli miljoona kuutiometriä enemmän.
Toiminnanjohtaja Heikki Meriläinen Metsänhoitoyhdistys Kainuusta kertoo, että puunmyyntisuunnitelmia on Kainuussa tehty ennätysvauhtia viime viikkoihin asti, mutta toteutuneiden kauppojen määrä on vähentynyt jyrkästi.
”Metsänomistajilla olisi myyntihaluja, mutta ostajilla ei ole ostohalukkuutta”, Meriläinen kuvaa tilannetta.
Kysynnän hiipuminen näkyy myös hinnoissa.
”Ennen kesälomia mäntytukin hinta oli parhaimmillaan 55–60 euroa kuutiolta, nyt päätehakkuuhinta on 52–53 euroa ja kuusella vielä huonompi.”
Puunmyyntisuunnitelmia on Meriläisen mukaan laatikossa kasvava määrä odottamassa parempia aikoja.
Vaikeinta on saada kaupaksi talviharvennuskohteita, koska ostajilla on varastossa viime talvena korjaamatta jääneitä leimikoita.
Kunnon talvesta ei vielä ole tietoa Kainuun korkeudellakaan.
”Viime viikolla vesisateet veivät lumet. Märkää pohjaa riittää, vaikka marraskuun puoliväli on ohitettu”, Meriläinen kertoo.
Metsäntutkimuslaitoksen mukaan lokakuussa puukauppoja tehtiin 4,1 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli toistaiseksi vuoden suurin määrä ja vastasi pitkän ajan keskiarvoa.
Kaikkien puutavaralajien kantohinnat olivat lokakuussa loivassa laskussa. Suhteellisesti eniten, noin kolme prosenttia, heikkeni kuusikuitupuun arvo.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
