Metsähallitus haluaa erityisasemaa
Pääjohtaja Esa Härmälä perää yhteiskunnalta nopeaa ratkaisua Metsähallituksen asemaan. Härmälän mukaan valtio on asettanut Metsähallitukselle osin ristiriitaisia tehtäviä, joten sitä pitää käsitellä erityistapauksena.
Pääjohtaja Esa Härmälä pitää Metsähallitukselle asetettuja vaatimuksia keskenään ristiriitaisina. Kuva: KARI SALONENUuden Metsähallituslain valmistelu on vienyt jo 6 vuotta, eikä valmista ole syntynyt. Uudistukselle on ollut sekä kotimaisia että EU:sta tulevia paineita. EU on edellyttänyt Metsähallituksen liiketoimilta mahdollisuutta mennä konkursiin.
Maa- ja metsätalousministeriön ajamassa mallissa Metsähallituksen metsäosasto olisi yhtiöitetty. Esityksen arvostelijat kiinnittivät huomiota muun muassa perustettavan "Metsätalous Oy:n" taseen heikkouteen.
Härmälä vaatii tulevalta hallitukselta nopeita ratkaisuja. Hän toivoo, että Metsähallituslaki saadaan uomiinsa tämän vuoden aikana.
"Metsähallitus on tehnyt ennätystulosta, mutta epävarmuus tulevasta hämärtää sitä, mitä valtion mailta ja vesiltä halutaan. Vaalien jälkeen on on linjattava, mitä Metsähallitukselta halutaan ja tehtävä sen mukaiset ratkaisut."
"Yhteiskunta on asettanut meille osin ristiriitaisia vaatimuksia. Koska lähtökohta on poikkeuksellinen, sille voidaan miettiä oma erillinen ratkaisu. Metsähallitusta on perusteltua katsoa kokonaisuutena, jota on syytä vahvistaa eikä pilkkoa."
Härmälän mukaan liikelaitos tai sen osa on mahdollista saada sellaiseksi, että konkurssi on mahdollinen. Jos valtio pitää maat, silloin yhtiön tase on rakennettava muilla tavoin.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
