Laulujoutsenet taistelivat reviiristä höyhenet pöllyten – katso videolta, miten naaras pistää pelin poikki
Laulujoutsenten kasvanut kanta on lisännyt pesäpaikkoihin liittyviä reviirikiistoja.Joutsenet etsivät keväisin pesäpaikkoja, mikä voi aiheuttaa niiden välillä rajujakin reviirikiistoja.
Näin kävi pääsiäisen aikaan Seinäjoen Nurmossa, jossa vuosia samassa joessa viihtynyt ja jo aiemmin paikalle saapunut pariskunta sai kilpailijoita.
Reviirin omistajuutta ratkottiin lopulta rajuin ottein ja höyhenet pöllyten. Toisen pariskunnan naaras puuttui lopulta peliin ja yritti todennäköisesti saada taistelun loppumaan ennen kuin toiselle linnulle kävisi huonosti.
”Aina reviirikiistat eivät mene tappeluun asti, vaan taistelua edeltää muu uhkailu, ääntely ja kaulan venyttely”, kertoo Birdlife Suomen viestintäpäällikkö Jan Södersved.
Hänen mukaansa reviiritaistelut eivät ole joutsenilla harvinaisia. Yhteenottoja lisää myös laulujoutsenten kasvanut kanta. Suomessa pesii nykyisin arviolta yli 10 000 laulujoutsenparia.
”Yleensä kertakiistelyn jälkeen tulee selväksi, kenelle pesäpaikka kuuluu. Pahimmillaan taistelut voivat kuitenkin olla aika rajuja.”
Kyhmyjoutsenilla yhteenotot ovat yleensä vielä laulujoutsenia kovempia, ja ne saattavat johtaa jopa toisen koiraan hukkumiseen.
Kumpi lintu sitten yleensä vie voiton reviirikiistassa?
”Yleensä vanhempi ja paikan ennestään omistava lintu on vahvemmilla, koska se kokee myös suurempaa tarvetta pitää paikasta kiinni. Mutta joskus nuorempi voi olla voimakkaampi ja ajaa vanhemman linnun pois.”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





