Stora Enso hakee kasvuamyös puurakentamisesta
Karl-Henrik Sundström arvelee, että Stora Ensolla voi olla edessä vaikeita päätöksiä, kun paperien kulutus laskee. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoStora Enso hakee kasvua sellusta ja muista biomateriaaleista, puutuotteista sekä uusiutuvista pakkauksista. Elokuun alussa Stora Enson toimitusjohtajana aloittava Karl-Henrik Sundström, 54, pitää paperien valmistusta yhtiölle edelleen hyvin tärkeänä, vaikka kasvua ei papereista odoteta.
”Paperin valmistuksessa meillä työskentelee paljon ihmisiä. Paperit tuovat rahaa, jota tarvitaan uuden rakentamiseen”, Sundström sanoi maanantain tiedotustilaisuudessa.
Uusia paperikoneita Sundström ei usko Eurooppaan enää rakennettavan, vaan koneita tullaan sulkemaan. Myös Stora Ensolla voi olla hänen mukaansa vielä vaikeita päätöksiä edessä, kun paperien kulutus laskee.
Stora Enson viimeisin suuri investointi on Montes del Platan sellutehdas Uruguayssa. Tehtaasta toisen puolen omistaa chileläinen Arauco.
Sundström totesi, että Stora Enson biomateriaaleihin liittyvä osaaminen on edelleen vahvasti Pohjoismaissa. Hän huomautti, että uusia investointejakin on syntynyt. Kotkaan Sunilan sellutehtaalle valmistuu investointi, joka on askel kohti uutta ligniini-liiketoimintaa.
Stora Ensolla on Pohjoismaissa hyvät mahdollisuudet kasvaa puurakentamisessa, Sundström uskoo. Esimerkkinä hän mainitsi Helsingin Jätkäsaareen nousevan puukaupunkikorttelin Wood Cityn, minne tulee asuinrakennusten lisäksi toimisto- ja hotellitiloja.
Sundström seuraa toimitusjohtajana Jouko Karvista, joka ilmoitti huhtikuun lopulla jättävänsä Stora Enson.
Toimitusjohtajan vaihdos ei Sundströmin mukaan tuo suuria muutoksia Stora Ensoon. Aiemmin linjatun strategian toteuttaminen jatkuu.
Sundström on Stora Enson ensimmäinen ruotsalainen toimitusjohtaja. Jukka Härmälä aloitti Stora Enson toimitusjohtajana 1998, kun ruotsalainen Stora ja suomalainen Enso yhdistyivät. Karvisen aika alkoi Härmälän jälkeen vuonna 2007.
Sundströmin mukaan Stora Enson pääkonttori pysyy Suomessa.
”Meillä on pääkonttoritoimintoja Helsingissä ja myös Ruotsissa. Mielestäni ei ole suuri asia, millainen passi sinulla on.”
Sundströmin reissaaminen Tukholman ja Helsingin välillä jatkuu kuten tähänkin asti. Hänen perheensä asuu Tukholmassa. Perheeseen kuuluvat vaimo, 17-vuotias poika ja 22-vuotiaat kaksostytöt.
Stora Enson palvelukseen Sundström tuli pari vuotta sitten. Ensin hän työskenteli rahoitusjohtajana ja nykyisin Printing and Living -divisioonan eli paperien ja puutuotteiden johtajana.
Tiedotustilaisuudessa Sundström pohdiskeli aloittavansa suomen kielen opiskelut. Hän kuitenkin epäili, että on jo liian vanha oppimaan suomea.
Itseään Sundström luonnehti tiimijohtajaksi. Tulevaa tehtäväänsä Stora Enson toimitusjohtajana hän kuvaili hienoimmaksi paikaksi, minkä pohjoismaisesta yrityksestä voi saada.
Sundström sanoi Jouko Karvisen luoneen mahdollisuudet menestymiselle. Nyt Stora Enso on hänen mukaansa saatava kasvu-uralle.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
